Kuinkahan monta minuuttia ja askelta vuorokaudestani kuluu siihen, kun vien taaperon pois kissojen luota? Aivan kuin se jotain hyödyttäisi, sillä saan toistaa saman alle minuutin kuluttua. Pieni eläkeläiskissarouvamme ei ole tästä kovin mielissään, mutta ei hirmuisen näreissäänkään (vielä). Hänellä on enää kaksi paikkaa, jossa saa olla ihan rauhassa: sauna ja pojan hoitonurkkaus kodinhoitohuoneessa :D. Nuorempi kissamme suhtautuu tähän, kuten elämään yleensäkin, hieman rennommalla otteella.
Usein kuulee puhuttavan siitä, miten tuoreet äidit pelkäävät kissojen tekevän jotain vauvalle. Tästä taaperonäkökulmasta en ole juurikaan kertomuksia tai muiden kokemuksia kuullut, joten kuulisin niitä mielelläni! Itselläni ei juurikaan tuota vauva-ajan huolta kissoista ollut, kissat suhtautuivat vauvaan aina kovin varovaisesti eivätkä hakeutuneet hänen lähelleen. Varovainen saa toki tässäkin asiassa olla, mutta mielestäni pelko on turhaa. Jos jotain, niin olen tässä reilun vuoden aikana oppinut taas jotain uutta kissoista. Olen jälleen kerran oivaltanut sen, miten viisaita eläimiä kissat ovatkaan. He ovat alusta saakka vaistonneet, että vauva on pieni, viaton ihminen ja näyttäneet sen hänen lähellään. Olen kovin ylpeä noista karvaisista lapsistani ja ennen kaikkea siitä, miten valtavan hienosti he ovat tähän muuttuneeseen elämäntilanteeseemme suhtautuneet.
Niinpä minun ja mieheni tehtävänä onkin suojella kissoja innostuneelta taaperolta, joka ei vielä täysin ymmärrä, miten kissoja tulee kohdella. Tämä opetteluvaihe vaatii hermoja kyllä kaikilta osapuolilta, voin kertoa… Poika hakeutuu lähes jatkuvasti kissojen luo, hokee kimeällä huudahdusäänellä I-A! ja seuraa heitä j-o-k-a paikkaan. Alkuun halaa ja silittää heitä hellästi, mutta sitten alkaa usein hieman ronskimpi tutkiminen. Saattaa pyöritellä häntää, tutkia tassuja yksitellen, yrittää nostaa kissaa syliin, kasata leluja heidän päälleen, nostaa omia jalkojaan heidän päälleen ja mitä näitä nyt onkaan. Kissat eivät tee mitään; olla möllöttävät, naukaisevat tai lähtevät karkuun. Jos minä käsittelisin heitä samalla tavalla, saisin kyllä pienen näykkäisyn ranteeseeni. Eivät selvästikään uskalla kohdella lasta samoin, vaikka tuntuu, että se ehkä olisi joskus paikallaankin, jotta poika vähän säikähtäisi ja oppisi kissojen kunnioitusta sitäkin kautta. Kieltomme kaikuvat nimittäin kuuroille korville! Kohtalotoverit, missä olette? Onhan tämä vain vaihe ja meneehän tämä pian ohi? Kaikki vinkit kehiin, kiitos! :)
Meilläkin tyttö vetäisi mielellään hännästä ja muutenkin vähän liian kovakouraisesti käsittelee kissoja. Kielletty on, ei auta kuin sekunniksi jos siksikään, nyt onneksi tämä käytös on vähentymässä. Nuorempi kissa sähisee ja jos sähinä ei auta, niin räppäsee tassulla. Vanhempi kissa naukaisee ja saattaa läppästä kans tassulla. Pidän kissojen kynnet lyhyehköinä, että vahinkoa eivät saa aikaan, mutta en myöskään kiellä kissoja räppäämästä. jos tytölle tulee parku ja olen asiasta sata kertaa kieltänyt niin selitän että nyt kävi näin kun et antanut olla rauhassa.
Ihana kuulla tällaista järkevää puhetta. Turhan usein tuntuu siltä, että lapsi saa kohdella lemmikkejä miten haluaa, kukaan ei puutu. Mutta sitten kun lemmmikki puolustaa itseään ja lapselta pääsee itku, niin sitten torutaan sitä lemmikkiä! Tuo kyllä niin saa oman ärsytykseni huippulukemiin.
Naapurissa pienet olivat kovin innokkaana aina heidän kissojensa kimpussa, mutta vaihe meni yllättävän nopeasti ohi. Sielläkin kissat selvästi tajusivat, että on kysymyksessä ”ihmisen pentu” ja suhtautuivat tosi rakentavasti välillä rajuihinkin hellyydenosoituksiin. Keneltäkään aikuiselta he eivät olisi mokomaa sietäneet!
”Ihmisen pentu” – ihana! :D
Ei siis auta kuin odotella… Kärsivällisesti :P.
Kyllä se ohi menee. Meillä poika kohta 2- vuotias ja loppukesästä oli jo havaittavissa rauhoittumista. Kissa kiinnostaa edelleen, mutta käsittely on hellempää. Ei enää nyppimistä tai päälle istumista. Meillä oli hitti nyppäistä kissasta karvaa ja sanoa mau, koska kissamme juttelee paljon niin sanoi aina mau kun poika tuli lähelle. Ja kissa siis on sellainen brittiläinen tuplakarvainen johon helposti tulee sojottavia tuppoja.
Kaikki kiellot ohitettiin eikä auttanut kuin suojella kissaa. Kyllä kissa ihmeellisesti on kestänyt hellyydenosoituksia vaikka on kyllä läpännytkin niin ettei kynnet ollut esillä, mutta eipä se poikaa hidastanut.
Jouduimme talvella lopettamaan toisen kissamme ja isompi pojistamme olisi halunnut uuden kissan toiselle seuraksi. Lupailin että katsotaan sitten kun tuo pikkuveli ei enää ahdistele kissaa. Taitaa siis lähiaikoina olla lupauksen lunastus edessä.
Hyvää syksyä teille!
Kirsi
Voi kissoja ♥ Musta tuntuu tämän asian suhteen siltä, että pojat on poikia… Näyttää tuo käsittely olevan niin erilaista kuin tytöillä.
Täällä tuntuu, että poika menee kissojen luo pääasiassa katsoakseen, miten minä ja isänsä reagoimme. Vähän väliä kurkkii olkansa yli. Ei pitäisi kyllä mitään huomionhakuisuuttakaan olla, saa kyllä huomiota osakseen.
Kiitos, hyvää syksyä teidänkin perheellenne!
Eka kissani oli Norjalainen metsäkissa, aika kipakka tapaus.Vietiin se sitten mummolaan, kun perheeseen syntyi vauva.Kissa oli aina napannut ketä milloinkin, mutta ikinä se ei koskenutkaan lapsiin.Se tuli sitä vastoin hakemaan minua, kun vauva alkoi itkeä ja oli mukana hoitamassa.Nyt se vauva on itse kahden kissan emäntä, kokemusta kissoista vauvasta asti. Eläimeen ei voi koskaan ihan luottaa, mutta onnellinen rinnakkaiselo on usein se lopputulos.
Voi miten suloinen kissa! Eläimet toimivat vaistojensa varassa, joten ovat siten erilaisia kuin me ihmiset. Ihminen ja eläin ei aina ihan täysin ymmärrä toinen toistaan, joten varovaisuutta ja eläimen kunnioitusta kun noudattaa niin hyvin sujuu.
Joko tämä teidän taapero kävelee? :)
Kävelee jonkinmoisen tuen varassa eli vielä puuttuu rohkeus päästää irti :).
Meillä lapset ei koskaan meidän kissoja sillai retuuttaneet ku kissat aika lailla vetäytyi omiin oloihin, mutta kyllä jos kissa sohvalla nukkui niin niin sitä mentiin halailemaan ja rutistamaan eikä kumpikaan kissoista koskaa tehnyt mitään. Kyllä ne kissatkin tietää, että on pienempi kyseessä niin silloin ollaan varovaisempia. Tosia meidän kissat ei aikuisillekaan koskaan mitään tehnee ellei sitten tarkoituksella heidän kanssa leikitty :) Poikakissa oli kyllä sellainen että ulkona ollessa juoksi ja nappasi jalasta kiinni sillai kevyesti ja leikkisästi ja äkkiä sitten karkuun ja varsinki anopin jalkoihin joka aina kissalle sitten naureskelikin :)
Meillä tyttö varsinkin tykkää ihan hirveesti kissoista ja koirista ja aina kun naapuriin mennään niin etsii ensimmäisenä kissanpennun käsiinsä. No tulikin sitten luvattua lapsille, että otetaan heille molemmille omat kissanpennut. Käytiin ne jo valitsemassakin ja ruokakupit ja ruuatkin on jo ostettu valmiiksi, nyt vain odotellaan että pennut kasvavat vielä hetken :)
Tuntuu, että meidän kodissa eivät pääse juuri mihinkään omiin oloihin. Poika löytää ne kaikkialta :D.
Meidän vanhemmalla kisulla just tuo sama tapa, mikä teidän kollilla oli! Hassuja! ♥
Oi miten ihania vanhempia olette, kun suostuitte ottamaan kissat heille! Onnea tulevista perheenjäsenistä ja kerrohan sitten, miten kisut alkavat kotiutumaan. Sekin mukavaa, että otatte kaksi kerralla, joten kissoillakin on aluksi turvaa toisistaan :).