Kaadoin itselleni lasillisen omenalimpparia ja istahdin alas. Vieressä kynä ja paperia. Juhannuksen kauppalista alkutekijöissään. Perinteinen juhannuspulloni on wild berries -fanta, 1,5 litran koossa. Se on tainnut tässä vuoden aikana vaihtaa nimeä, jos en nyt ihan väärin muista, mutta toivottavasti maku on pysynyt samana. Se päätyy ostoskärryyn siis tänäkin juhannuksena.
Aurinko on paistanut tänään aivan ihanasti! Kävimme pojan ja äitini kanssa aamupäivällä uimassa, ensimmäistä kertaa ihan omin päin, ilman vauvauintiohjausta. Hieman poika kyllä oudoksui kylmempää vettä, lelujen puuttumista (yksi oma lelu oli kyllä mukana) sekä sitä, että kaikki vauvakamut oli korvaantuneet ikäihmisillä. Ensimmäisen sukelluksen jälkeen pääsi armoton parku. Toisen sukelluksen jälkeen ei. Kolmatta ei saatu koskaan alulle, koska jo nyt sukelletaan -tokaisu synnytti itkun. Kuulemma ihan normaalia, kun välissä on (olosuhteiden pakosta) useampi uimareissuton viikko. Näin nimittäin vauvauintiohjaajan lähtiessämme ja saimmekin sitten häneltä hyviä vinkkejä seuraavia kertoja varten. Aiomme käydä uimassa omin päin läpi kesän, syksyllä jatkamme sitten ohjattua uimaharrastusta. Huvittaisi aloittaa myöskin taaperomuskari syksyllä. Poika rakastaa musiikkia, laulamista ja tanssimista (omaa muuten tosi letkeät lanteet!) yli kaiken, joten nauttisi tuosta ihan varmasti! Millaisia kokemuksia teillä taaperomuskareista?
Tässä pari mökkikuvaa viime kesältä. Mutta nyt ostoslistaa miettimään ja pyykkejä lajittelemaan. Kivaa keskiviikkoa – jokos siellä juhannussuunnitelmat selvillä?
Me ollaan käyty muskarissa n.1-vuotiaasta lähtien. Poika on kovasti tykännyt. Meillä täällö käpykylässä ei ole muskaria tarjolla kuin seurakunnan puolesta, mutta kovasti ollaan tykätty. Soittaminen ja laulaminen kavereiden kanssa on mukavaa puuhaa (niinkuin meidän aikuistenkin illanistujaisissa ;) )
Täällä on konservatorion järjestämiä, mutta myös entinen työkaverini järjestää niitä. Ajattelinkin heti, että taidamme omalta osaltamme kannattaa tässä yksityisyrittäjää ja mennä hänen muskariinsa :). Ihana kuulla, että teidän poika on noin kovasti tykännyt!
Hyvää juhannusta, Riitta! ♥
Me ollaan käyty molempien lasten kanssa ihan pienestä asti (esikoinen oli vuoden ja kuopus n.6kk ikäinen, kun aloitettiin) ja molemmat lapset ovat kyllä tykänneet kovasti. :)
Mukava kuulla! Odotan innolla syksyä, jolloin mekin pääsemme muskariin :).