Moi! Onko täällä ketään? Kaikki taitavat olla ulkona upeassa auringossa ja niin pitääkin! Sinne mekin suuntaamme heti, kun vauveli herää ensimmäisiltä päiväuniltaan ja on syönyt lounaansa. Lähdemme puistoilemaan, hän on kiikuista ja keinumisesta nyt niin innoissaan. Huomasin tuossa äsken, että kohta täytyy vaihtaa tuo poitsuun liittyvä tunniste; se kun on vielä vauva. Mutta ei hän kohta enää vauva ole, vaikka osittain minulle aina sellainen onkin :). Eilen halailutuokiossa sanoinkin hänelle, että äitille sinä tulet aina olemaan ihan pieni poika. Miehelle sanoin tippa silmäkulmassa, että miten voimme päästää hänet joskus muuttamaan pois kotoa. Mies järkevänä tuumasi, että ehkä se mieli vielä muuttuu…
Tiesittekö muuten, että ihmisiä ohjaa joku näistä kolmesta: järki, tunteet tai toiminta. Nuo on jokaisella, mutta eri järjestyksessä. Minulla ensimmäisenä on tunteet, sitten vasta järki ja toiminta. Tosin kahden viimeisen järjestystä en ole saanut pääteltyä… Miehellä ensimmäisenä on järki, ihan selvästi. Tunneihmisen puolisona se on hyvä asia, sillä kaksi tunneihmistä yhdessä on aika kaaosta. Varmaan aika yleistä, että miehillä järki on ensimmäisenä ja naisilla taas tunteet. En tunne montaakaan naista, jolla järki tulee ensimmäisenä. Jokusen tiedän ja jotenkin heistä tulee hieman kylmä vaikutelma, kun taas vastaavista miehistä ei. Hassua. Mikä tuo järjestys sinulla on?
Viime päivien Instagram-otoksia. Kuvat syntyivät ensin, sitten tämä teksti tänne väleihin eikä tämä liitykään kuviin juuri mitenkään :D. Tunneihmisen piirre tuokin?
Olimme eilen niillä syntymäpäivillä, oli niin mukavaa nähdä tuon puolen sukulaisia pitkästä aikaa! Meidän M jaksoi istua kolme tuntia niin kiltisti, että äitiä vähän itkettää. Ei yhtäkään itkua eikä kitinää, vaikka ei juuri leluja tai aktiviteetteja tarjolla ollut. Katseli ihmisiä, kuunteli ihanaa laulua ja säestystä, hymyili, kikatteli ja nosteli kättä salin perälle mukavalle tätille. Terkkuja vaan! Sitten lähtiessämme aulassa yhteiskuvien oton jälkeen energia purkautui valtavana hihkumisena ja kiljumisena :D. Autoon sammahti lähes samantien.
Tämä kevät on kyllä niin ihanaa aikaa että! Päivät on niin aurinkoisia ja valoisia, illallakin riittää vielä päivänvaloa, mutta myöhempään voi kuitenkin vielä tunnelmoida. Meillä palaa iltaisin vielä kynttilät ja eilen nautiskelimme takkatulestakin pienen tauon jälkeen.
Vielä loppuun näitä sydänkäpysiäni. Vanhempi kisu kiertää poitsun ja ennakoi tilanteita; vanhuus on tuonut mukanaan viisautta. Tämä nuorempi rämäpääkatti sen sijaan käy useita kertoja päivässä ”silitettävänä”. Tietää kyllä selvästi, että otteet on välillä aika kovia, mutta menee silti hellyyttä jakamaan ja saamaan. Usein nuolaisee pojan poskea, kaulaa tai niskaa; näkisittepä pojan nautinnollisen ilmeen tuolloin! Ihan rauhassa paikoillaan ja lähes jähmettyy karheaakin karheamman kielen voimasta.
Vasemmalla alhaalla ihana arjen hetki. Vauva oli rinnalla, kun kisu hiipi viereen kehräten. Puski poskeaan vauvan takaraivoa vasten, joka havahtui ja ojensi kätensä kissaa kohti. Onneksi oli puhelin vieressä, jotta sain tuon hetken ikuistettua. Itseäni tuo kuva liikuttaa kovasti; kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Sissy-kisu on M:lle niin ihana ystävä ♥. Olen niin onnellinen ja kiitollinen siitä, miten kissat ovat poikaan suhtautuneet. Ei mitään protestointia eikä mitään. Ovat kuin M olisi aina ollut meillä, mikä huojentaa oloani valtavasti. Näillä fiiliksillä sunnuntain viettoon ja sitten pikkuhiljaa aloittamaan uutta viikkoa, joka varmasti tuo mukanaan yhtä ihania arjen hetkiä ♥.
Juuri itsekin mietin että onko täällä ketään kun on niin hieno ilma :D No, minä olen täällä vielä hetken kunnes olis lähtö pyörälenkille miehen kanssa. Ompa ihanaa että kissat ovat ottaneet vauvan vastaan <3 Olen itse miettinyt tuota asiaa kun meillä on jo kissa Lucifer ja vauvan hankintaa ollaan harkittu :)
Just eilen mietin, että pitäisköhän mun ostaa uusi pyörä… Täytyy miettiä! Varmasti mukava alkaa pyöräilemään, kun voi ottaa poitsun kyytiin.
Varmasti Lucifer pärjäisi hienosti! Kun vaan muistaa huomioida kisujakin, yleensä ainakin miehen aika siihen riittää ihan alusta asti :).
Minä huomaan hyvin monessa asiassa ajattelevani järjellä. En mielestäni ole silti kylmä ihminen, mutta en yhtään ihmettele, että sellainen vaikutelma tulee. :D kyllä se itselläkin tulee usein mieleen, kun kirjaimellisesti toimii kylmän viileästi. Tottakai joissakin asioissa taas tunne voittaa sen järjenkin. Olen ihan tyytyväinen, että olen järki-ihminen. Harrastan ratsastusta ja pyörin paljon hevosten parissa, ja lajissahan tunnetusti tapahtuu paljon loukkaantumisia niin ratsastajille kuin hevosille. Olen ajatellut, että jos joskus omistan oman hevosen, on siitä helpompi luopua, jos jotakin pahaa tapahtuu, kun ensin ajattelee järjellä. Vaikka vaikeaa se varmasti olisi silti.
Kyllä; molemmissa on puolensa! Tunteissa ja järjessä :). Menetysten kohdalla koen heti ensimmäisenä tunteet, vasta huomattavasti myöhemmin järjen. Toki järki auttaa käsittelemään menetystä, mutta tunteille pitää muistaa antaa reilusti tilaa.
Naispuolinen järki-ihminen täälläkin. Joka naimisissa miespuolisen tunne-ihmisen kanssa. Lasten suhteen toki järki meinaa jäädä tunteiden alle, mutta niin se varmaan kaikilla äideillä on. Järki-ihmisenä olemisessa on se hyvä puoli, että en saa hysteeristä kohtausta(näitäkin tapauksia on nähty :D ), vaikka omalla lapsella haava sormeen tulee tms, vaan järki saa ensin toiminnan aikaan ja sitten hyperventiloidaan jälkikäteen, kun tilanne on hoidettu. ;) En tiedä saako minusta ulkopuolinen kylmän kuvan vai ei, mutta oma perhe kuitenkin tietää totuuden, joten se on pääasia. :)
Jännä, voisiko sanoa ehkä hieman harvinaisempi kombo noin päin :). Miten teillä ilmenee miehen hallitseva tunnepuoli?
Vaikka olenkin tunteilla menevä tyyppi, niin tuollaisissa loukkaantumistilanteissa kyllä toimin heti. Sellainen yksi isompi juttu on jo lapsen kanssa koettu enkä epäröinyt toimia sekuntiakaan. Se tapahtui aamupäivällä ja vasta illalla tuli itku :). Joskus kyllä mietin, että järki-ihmisenä tämä elämä olisi jollain tavalla helpompaa; ei ehkä niin kuluttavaa kuin joskus näiden tunteiden kanssa… Mutta eipä tuota voi oikein muuttaakaan, joten näillä mennään!
Heippa :)!
Oon pitkään jo seuraillut blogiasi, enkä oo vain koskaan saanut mitään järkevää kommenttia laitettua.. nyt oli pakko, kun huomasin kuvistasi, että sulla on samainen Normann Copenhagenin ”tarjoilukärry/pöytä” kuin juuri tilasin.. hauska sattuma, en ole sitä aiemmin bongannut blogistasi. Oon tykännyt siitä hurjasti, vaikka miehen mielestä senkin rahas oisi voinut laittaa johonkin järkevämpään… :D Pyh ja pah sanon minä!
Muutenkin omasta pienestä nyytistä haaveilevana on ollut ihana seurata blogisi kautta matkaasi äidiksi, kokemuksia ja pojan kasvamista… ehkä minullakin jonain päivänä on mahdollisuus kokea se sama ihme ja ihanuus <3
Hyvää kevättä teille sinne kauniiseen kotiinne!
Moi Sanni! Kiva että nyt jätit kommenttia :).
Juu on tuo joissain postauksissa näkynyt, tykkään siitä hurjasti! Myös tämän päivän jutussa näkyy. Joo ne on nuo miehet tuollaisia :D.
Kiitos ihanasta kommentistasi ja toivottavasti haaveesi omasta pienestä nyytistä jonain päivänä toteutuu ♥
Aurinkoista kevättä sinullekin!
Ihana tuo kuva kissasta ja pojasta <3 Ihan kuin heillä olisi yhteinen salaisuus, jolle yhdessä nauretaan :)
Eikö olekin! Kiva tulkinta :).
Ihana ystävyys kisulla ja vaavilla :)!
Kyllä, liikuttavaa katsottavaa! ♥
Hei! Kiitos sinulle itsellesi tuosta lauantaisesta sukutapaamisesta! Oli mukava tavata. Ja tämä täti todella aivan HURMAANTUI tuosta ihanasta pojasta, joka hymyili ja kurkisteli sieltä kauempaa ja nosti kätensä tervehdykseen, kerta toisensa jälkeen…! Kaikkea hyvää teidän perheelle!
Kiitos ja mukava kuulla! Hurmaantuminen oli kyllä täysin molemminpuolista, niin tarkkaan sinua katseellaan salin eri osiin seurasi :).