Erilaisia syntymäpäiviä

 

Omana syntymäpäivänään päivänsankari saa yleensä onnitteluja, lahjoja, huomionosoituksia ja hemmottelua. Olemme tottuneet siihen lapsesta saakka. Espanjassa vapaaehtoistyössä ollessani asuin usean maan kansalaisen kanssa suuren suuressa omakotitalossa. Noin viiden kanssa ystävystyin oikein kunnolla, yksi heistä oli italialainen Arianna. Alussa en puhunut espanjaa paria sanaa enempää ja hän taas puhui melko huonosti englantia. Silti heti alusta saakka, yhteisen kielen puuttumisesta huolimatta, meillä klikkasi. Huumorintajumme oli todella samankaltainen, lisäksi meitä yhdisti iloisuus, innostuneisuus eri asioihin sekä sellainen pilke silmäkulmassa -tyyppinen elämänasenne. Hän oli kuitenkin hieman sellainen tuuliviiri-tyyppinen ihminen ja sellainen, jolla on aina vähintään viisi rautaa tulessa yhtä aikaa. Vaikka vaihdoimme yhteystietoja, jotenkin arvasin, että emme tule tuon asian vuoksi pitämään yhteyttä vapaaehtoiselämän jälkeen. Kerran sain häneltä kortin Itävallasta ja pidin jo sitäkin todella isona asiana. Silti, jos huomenna sattumalta jossain kohtaisimme, olisi kommunikointi piiiiitkän halauksen jälkeen täysin mutkatonta – aivan kuin reilua kymmentä vuotta ei olisi tässä välissä edes ollut! Sellaiset välit meille siellä ehti muodostua ja mietinkin usein, mitä hänelle kuuluu ja missäpäin maailmaa hän nyt menee. Onko hän kenties perustanut perheen, onko asettunut Italiaan vai asuuko jossain aivan muualla jne. Kun vapaaehtoistyöprojektimme päättyivät, oli hänen englantinsa huomattavasti sujuvampaa. Sillä vaikka tarkoitus olikin puhua espanjaa, jostain syystä me puhuimme keskenämme enimmäkseen englantia. Muistan aina, miten hän vielä loppuaikanakin sekoitti keskenään keittiön ja kanan (kitchen, chicken) ja mitä kommelluksia se saikaan aikaan! :D

Yllä olevassa kuvassa muutama kuva kodistamme: keittiöstä, sisääntulosta sekä minun huoneestani. Sain onnekseni huoneen vain itselleni ja se sijaitsi takapihalla, jännästi erillään muista talon osista ja sinne oli ihan oma sisäänkäynti, jonne kuitenkin täytyi kulkea koko talon läpi. Huone oli pieni, siellä oli oranssiksi maalatut seinät. Joku vapaaehtoistyöntekijä oli painanut seinään jalanjälkensä. Käytin oranssien seinien kaverina vaaleanpunaisia tekstiilejä: vuodevaatteita sekä verhoja, jotka nekin muodostuivat vuodevaatteista :D. Huone sijaitsi tosiaan varjoisalla takapihalla eikä sinne paistanut koskaan aurinko – onneksi! Kivitalon ainoa osa, joka pysyi kesän +40 asteilla edes jonkin verran viileänä.

Tästä hassun pitkästä aasinsillasta postauksen aiheeseen… Italiassa on tapana, että synttärisankari järjestää juhlat läheisilleen: vie heidät syömään ja hemmottelee. Siis omana syntymäpäivänään, mikä vääryys! :D Ariannan syntymäpäivänä olin hänen kanssaan shoppailemassa viereisessä suurkaupungissa Valenciassa. Kun palasimme kotiin, värväsin pikapikaa muutaman kämppikseni auttamaan ja järjestämään kanssani yllärisynttärit Ariannalle sillä välin, kun hän lähti käymään kaupassa. Olimme vain vaisusti aamusella häntä onnitelleet, mutta heti kun hän sulki ulko-oven takanaan, otimme ilmapallot ja muut juhlatarvikkeet esiin. Olin ostanut hänelle etukäteen sellaisia herkkuja, joista tiesin hänen pitävän. Mm. ulko-oveen kiinnitin vihreän, valkoisen ja punaisen ilmapallon – Italian lipun mukaisesti.

Kun hän saapui, hän oli todella hämmästynyt, mutta jo muutaman sekunnin kuluttua talon täytti aikamoinen mekkala; etelä-eurooppalaiset kun eivät ihan sieltä hiljaisemmasta päästä ole :). Erityisesti hän nauroi oven ilmapallojen lippukoodille ja hoki rubia, rubia, rubia… Tuon lempinimen sain häneltä; Rubia (= blondi, lähinnä (ja ainakin toivottavasti!) hiusvärini mukaan…). Oli mukava päästä järjestämään italialaiselle ystävälleni synttärit Suomen tapaan. Näitä Espanjan aikoja on tullut tänään muisteltua, sillä olen saanut synttärionnitteluja ihmisiltä niiltä ajoilta aina Espanjasta, Italiasta, Tsekeistä, Itävallasta, Ranskasta, Belgiasta ja Norjasta saakka.

Tänään saapuu muutama synttärivieras, joten nyt käynkin hieman leluja keräilemässä. Miten ne aina levittyvätkään ihan joka paikkaan… Tuli muuten tuossa päivällä mieleen, että en ole ostanut itselleni synttärilahjaa! Se on ollut jo vuosien tapa ja nyt pääsi unohtumaan. Vauva hokee aamusta iltaan amppu (minkäs muunkaan sanan valaisimiin hurahtaneen äidin poika ensimmäisenä oppisi…), joten tuon täytyy olla jokin vihje!