Mitäs sinä teit viime torstaina? Minä muistan meidän viime torstain aika kellonarkasti, sillä heti aamulla herättyäni päätin toteuttaa tällaisen Päivä meidän kanssa -postauksen. Pitkästä aikaa! Olen vain kerran 4,5 blogivuoteni aikana tällaisen toteuttanut, joten ehkä nyt olikin jo toisen mokoman aika. Muutama lukija on tällaista ehtinyt jo toivoakin!
Heti aamupäivällä mua hiukan huvitti, kun huomasin, että päivästä muodostui aikatauluineen ihan erilainen kuin normiarkipäivistämme. Sattuikin tuollainen juuri sille päivälle, kun olin päättänyt tämän toteuttaa :).
Vauva heräsi jo 7.50; aikainen herätys meille! Yritin saada silmiä auki ja muistelin, montako kertaa olin yöllä hänen kanssaan herännyt. Kaksi yöherätystä sain muististani pinnistettyä. Siinä vauvan höpötellessä mietin, onko hän tosissaan heräämässä vai onko vielä puoliunessa… Otin maitoa hörppäämään ja joikin ahkerasti. Sen jälkeen lisää höpötystä ja pyörimistä, uudestaan rinnalle ja nukahdus. Tuossa vaiheessa kello oli 8.50 ja minä nousin ylös, oma uneni ei siis enää yrityksistäni huolimatta jatkunut. Jätin pojan nukkumaan ja hipsin keittiöön, sytytin valon ja annoin kissoille aamiaisen. Olen tässä vuoden alussa tehnyt päätöksen juoda enemmän vettä ja niinpä tuonakin aamuna join ensimmäisenä lasillisen vettä vitamiinipillerin kera. Sitten uuden vesilasillisen kera koneelle tsekkaamaan blogin ja sähköpostit. Juon vettä aina noista punakukallisista laseista, ne on niin kivan kookkaita: lasiin mahtuu 3,5dl vesiannos.
Koneella vierähti reilu puolituntinen, jonka jälkeen söin aamiaisleivät ja pari mandariinia. Ihmettelin, miten poika nukkuu edelleen. Tottakai, kun oli sovittu meno tähän aamupäivään… Siirryin vessan puolelle laittautumaan: hieman meikkiä, hiukset ojennukseen ja korut ylle. Kellon vilkuilua, niin ja tyhjän syöttötuolin: miten kävisi aamupuuron kanssa… Ehdin siinä samalla pakata laukkunikin valmiiksi. Laukun uumeniin omien tavaroideni lisäksi parit vaipat, lelut ja välipalat.
Hieman aloin jo kolistelemaan, sillä kello oli yli kymmenen. Klo 10.15 pikkuherra lopulta heräsi, kun siirryin makuuhuoneen vieressä olevaan vaatehuoneeseen pukeutumaan. Sitten aamuhalien jälkeen vauva hoitopisteelle vaipan- ja vaatteidenvaihtoon. Yhtäkkiä ovelta kuului kova koputus, säikähdin ihan valtavasti! Sieltä saapui mulle paketti ja siinä vierähtikin hetki sitä selvitellessä. Jouduin yhden puhelunkin soittamaan ja kun se oli selvä, oli kello jo 10.30. Takaisin hoitopisteelle vauvan kanssa. Samalla mietin, että koska yhdeltätoista oli vauvatreffit, päätin napata aamupuurot mukaan! Vauvalle ei nimittäin heti herättyään ruoka maistu, vaan jonkin aikaa (puolisen tuntia ainakin) saa kulua aikaa aamiaiseen.
Niinpä päivävaatteiden pukemisesta suoraan ulkovaatteiden pukemiseen aulan lattialle ja kohti Hakalahtea. Siellä oli pakko ajaa tiensivuun ja napata kuva entisestä yläasteestani, oi niitä aikoja! Vauvatreffeillä oli taas niin mukavaa; näistä alkaa tulla meille jo jokaviikkoinen tapa – mahtavaa! Tapaamme siis aina jonkun kotona, paikalla on yleensä aina jollekin uusiakin kasvoja ja henkilömäärä on yleensä 7-10 äitiä lapsineen. Näillä tällaisilla vauvatreffeillä lapset ovat alle 1-vuotiaita, vertaistukea parhaimmillaan siis! Vauvatreffeillä syödään ja napostellaan nyyttäriperiaatteella, juodaan kahvit/teet, lapset leikkivät ja äidit seurustelevat. Aina hyvillä mielin saa lähteä kotiin; ihania äitejä kaupunki pullollaan! Viime treffeillä oli meidän lisäksemme kuusi muuta äitiä ja lasta. Vauvat leikkivät leluilla, mutta meidän M oli innostuneempi niillä vauvoilla leikkimisestä :D. Milloin taputteli ohimeneviä päitä, milloin yritti tarrata jonkun nenästä… Äitiä hieman hikoilutti.
Kaksi tuntia vierähti taas kuin siivillä ja sen jälkeen alkoikin pikkumiestä väsyttää. Ei muuta kuin yhdeltä kotimatkalle! Poitsu nukahti autoon melkein heti ja elättelin toiveita unen jatkumisesta vielä kotonakin. Kello 13.13 ajoin autokatokseemme ja vauva nukkui onnellisena. Kannoin hänet sisälle eikä ihme kyllä herännyt! Annoin hänen jatkaa uniaan sisällä turvakaukalossa (herää todellakin jos yrittää edes haalaria avata) ja siirryin itse vesilasi kourassa blogitöitä tekemään.
Poika heräsi klo 13.45, jonka jälkeen pientä leikkimistä aulan matolla kissat seurana. Pääsin siinä samalla vihdoin aamulla tulleen paketin kimppuun! Ostosten hypistelyä ja miettimistä: pidänkö kaikki vai palautanko osan… Tilasin clutchin, huivin sekä rannekorun, joista jälkimmäinen ainakin lähtee takaisin. Huivi oli ihana, mutta harmaa sävy ei luonnossa ihan sellainen, kuin nettikuvassa näytti. Voi olla, että vaihdan sen jäänsiniseen!
Koska vauva nukkui aamulla noin tunnin normaalia pidempään, ovat kaikki tämän päivän ateriat tunnin myöhässä. Niinpä lounasaikakin oli vasta puoli kolmelta. Lounaaksi peruna-kukkakaalisekoitusta ja kylkiäiseksi hieman peruna-porkkanaa. Lounas on päivän aterioista se, jolla on suurin menekki. En tiedä, johtuuko se kellonajasta vai kasvissoseista, ehkä molemmista. Tosin nykyään syöttötuolissa on sellaista rimpuilua että oksat pois! Milloin katsellaan kattoa, milloin pilviä, milloin kurkotellaan syöttötuolin jalkoja, milloin etsitään kissoja, milloin pyöritetään päätä vimmatusti, milloin sorkitaan itse ruokaa ja mitä näitä nyt on :).
Puoli kolmen jälkeen on myös oman välipalani aika. Omena, appelsiini ja lasillinen vettä (tuosta muistinkin käydä taas täyttämässä lasini). Otan välipalan olkkariin samalla kun leikimme palloleikkiä – niin hitti! Istumme lattialla vastakkain ja heittelemme palloa toisillemme. Välillä äiti hakee palloa hieman kauempaa… Jatkamme siinä leluilla leikkimistä, välillä vauva leikkii yksinään, ja sillä välin vastaan kännykällä pariin sähköpostiin. Käyn antamassa kissoille päiväruuan ja vähän ennen neljää lämmitän oman ruokani, joka on tänään risoton tapaista: riisiä, jauhelihaa, sipulia ja herne-maissi-porkkanaa. Yleensä kun kokkaan, teen ruokaa aina hieman reilummasti, jolloin voin pakastella sopivia annoskokoja arkipäivien varalle. Ne on joinain päivinä todellisia pelastuksia!
Vauva leikkii olkkarin lattialla syödessäni. Vilkaisen kelloa, joka näyttää neljää. Arkipäivien kohokohta sekä äidille että pojalle: isi tulee töistä kotiin! Mies kotiutuukin pian ja jää samantien lumitöihin. Sisällä on vauvan välipalan aika. Välipala on aina jokin Ella’s Kitchen -herkku sekä omin sormin naposteltavaa: hedelmiä tai maissinaksuja.
Välipalan jälkeen koittaa vauvan toisten päiväunien aika. Rintamaidon jälkeen uni ei tulekaan sisällä, unien sijaan vallan saa valtava virtapiikki. Ehdotan lumitöissä olevalle miehelle vaunulenkkiä. Niinpä puoli viiden jälkeen pihasta kurvaa seuraava kombo: mies, vauva vaunuissa ja kissat vaunujen vierellä. Koittaa kiva hetki: on minun vuoroni hieman hengähtää. Valmistan itselleni herkullisen cappuccinon ja vietän hetken omaa aikaani. Mies tulee viideltä sisälle, vauva nukkuu ulkona. Lepäämistä olohuoneessa, minulla blogitöitä.
Vauva herää ulkoa hieman ennen puoli kuutta ja saa heti sen jälkeen päivällisen, mies syöttövuorossa. Minä päätän tehdä sillä välin banaanilättyjä, joita olen ollut aikeissa tehdä jo monta kertaa, mutta aina se on jäänyt. Nyt kaapissa on sen verran paljon kananmunia, että päätän tuhota niistä neljä lättytaikinaan. Joukkoon vielä kaksi banaania ja se on siinä! Sauvasekoittimella kaikki sileäksi ja paistelemaan. Pakastimesta sulatan viimesyksyisiä mustikoita lättyjen kaveriksi. Herkuttelemme lätyillä vauvan syötyä: olipa herkkuja, näitä teen toistekin! Syödessämme M pitää meille kivan esityksen, jossa käydään läpi lähes kaikki taidot ja ilmeet. Aina säännöllisin väliajoin taputtaen, kun ei ne äiti ja isi ikinä muista… Aina täytyy näyttää mallia!
Puoli seitsemän maissa, kun olen siivonnut keittiön, siirryn vauva seuranani pyykkäyshommiin. Näihin hommiin kuuluu aina Kerro kerro kuvastin, ken on maassa komein -leikki oman pikkupeilin avustuksella. Kun kodinhoitohuone alkaa olla hyvällä mallilla, siirrytään olkkarin puolelle miehen seuraksi. Lattialla hyörimistä, pyörimistä, taputuksia ja punnerruksia. Aika kuluu mukavasti rupatellen, kunnes vähän ennen kahdeksaa koittaa iltapuuron aika. Lähes aina iltapuuron syöttää mies. Itse teen sillä välin joko kotitöitä tai blogihommia, tuolloin torstaina mm. vastailin kommentteihinne.
Kahdeksalta puuro on syöty ja kissat tietävät, mitä sitten tapahtuu: meidän vanhempien iltapalahetki. Vauva istuu pöydän päässä omassa tuolissaan, kun teen meille iltapalaleivät. Maksamakkaraa ja ruisleipää, nam! Muistan niin selvästi raskausajalta, miten tuo maksamakkarakielto otti koville. Kaikesta muusta oli aivan helppo kieltäytyä, mutta tuo maksamakkara… Juu tiedän, sitä olisi saanut jonkin verran silloin tällöin syödä, mutta koin helpommaksi totaalikieltäytymisen. Kun laitan sitä leivän päälle, sitä pitää olla reilusti eikä mitään minisiivua! Oi miten monet kerrat raskausaikana mies kuuli kaupan makkarahyllyllä tämän: kun vauva on syntynyt, ostan ison maksamakkarapaketin ja levitän sitä leivän päälle niin paljon, että koko etuhammas uppoaa ensin pelkkään maksamakkaraan ja vasta sitten voihin! Juu, kyllä toteutin! :D
Iltapalan jälkeen kissoille iltaruoka ja sitten taas olohuoneen puolelle. Nuorempi kisu siirtyy sinne aika pian kanssamme, mutta vanhempi hitaana hämäläisenä jää tuumailemaan ruokailutilaan. Taas leikitään ja nyt lauletaankin. Yleensä M käy yöunille yhdeksältä (mikä saavutus ensimmäisten kuukausien klo 23 sijaan!), mutta tänään vasta kymmeneltä aamun venähtämisestä johtuen. Mies istuu sohvalla telkkaria katsellen, kissat sylissään vuorotellen. Minä istun pojan kanssa lattialla, tässä vaiheessa aina halitaan tosi paljon ennen kuin on yöunien aika. Yhdeksän jälkeen mies hoitaa vauvan iltatoimet: vaippaa, ihon rasvausta tarpeen mukaan ja pyjamaan sujahtamista. Sen jälkeen minä lähden viemään vauvelia yöunille. Hän tankkailee yötä varten ennen kuin nukahtaa, itse katson Katsomosta Emmerdalen yhden jakson. Nukahtamiseen menee jotain 15 minuutin ja 1,5h väliltä, onneksi nykyään eniten tuota ensimmäistä… Vauvan nukahdettua on sitten oman ajan vuoro.
Torstaille sattui päivä, jolloin ei ollut mitään harrastuksia tai muitakaan menoja illalla, joten pääsitte seuraamaan tällaista kotipainotteista arkipäivää!
Täällä alkoi tämä sunnuntaipäivä aika väsyneissä merkeissä… Vauvan suusta kurkistaa jo hieman hampaat nro 5 ja 6, joka on aiheuttanut nuhan. Viime yönä hän oli niin tukkoinen, että heräili ihan jatkuvasti. Vasta kun kahden maissa otin hänet kainalooni, jotta hänen päänsä pysyi kunnolla koholla olkaani vasten, alkoi uni maistumaan. Itse olen sitten lähinnä torkkunut… Ehkä jokin herkullinen kotibrunssi vähän hyvittäisi yöunien puutetta, aion ainakin testata! Voi äitin pientä nuhanenää ♥.
