Ajattelin jakaa nyt hieman enemmän tätä raskausaikaani täällä teidän kanssanne, koska olette sitä muutamaan otteeseen pyytäneet. Myönnän, että olen välillä tietoisesti vältellyt aihetta, koska pelkään tosi paljon loukkaavani jotain, jolle sama elämäntilanne ei ole mahdollista, vaikkakin kovin toivottua. Sitten taas toisaalta mietin, että eihän elämää voi elää tuolla tavoinkaan, sillä tuollaisen ajattelun voisi sitten ulottaa vaikka ja mihin…
Toinen syy, miksi olen hieman aihetta vältellyt, on se, että odotusaikani ei ole sujunut ihan käsikirjoituksen mukaan; vastoinkäymisistä ja huolenaiheista olen blogiin tuonut vain murto-osan. Ja tämä ihan itseäni (ja sen myötä myös vauvaani) suojellakseni. Tiedän ja olen onnekkaana sen useita kertoja saanut kokeakin, millaista tukea teiltä täältä saa, mutta joskus on parempi jättää julkiset pähkäilyt sikseen, sillä mitä enemmän asiaa pähkäileviä on, sitä enemmän on myös spekulaatioita. Tiedätte varmaan mitä tarkoitan :). Ja tähän seikkaan kun yhdistää mun mielikuvituksen niin ei ehkä ihan paras yhtälö. Joten olen valinnut ns. helpon tien ja päätynyt kirjoittelemaan aiheesta kevyesti muutaman rivin aina silloin tällöin. Huolta on aiheuttanut sekä raskauteen liittyvät että liittymättömät asiat, tässä keskityn nyt noihin ensin mainittuihin.
Aloitetaan näillä teidän kysymyksillä! Jaoin postauksen kahteen osaan, koska se olisi muuten venynyt ihan mahdottoman pitkäksi (venyi kyllä nytkin…), joten osaan kysymyksistä vastaan sitten kakkososassa jonain toisena päivänä.
Voisin kysyä vaikka sellaista, että luetko netissä joitain odotusaiheisia blogeja tai foorumeja tai etsitkö muuten muiden mietteitä joistain tietyistä asioista?
En lue yhtäkään odotusaiheista blogia enkä foorumia, jostain syystä on vain käynyt näin. Ajattelin aina ennen raskautta, että marssin plussatestin jälkeen varmaan suoraan kirjastoon ja lainaan sylillisen erilaisia Meille tulee vauva -opuksia, mutta tuotakaan ei ole tapahtunut vielä! Neuvolasta saadut lehtisetkin olen vain selaillut läpi ja silti tunnen, etten ole jäänyt paitsi mistään olennaisesta tiedosta. Jos jokin askarruttaa, otan sen puheeksi perheeni tai ystävieni kanssa, neuvolassa tai sitten joskus googlettelen tietoa aiheesta. Tuo googlettelukin (ja sen myötä erinäisten keskustelupalstojen lukeminen) on omasta mielestäni hieman kyseenalainen keino, sieltä kun usein saa kaupan päälliseksi jonkin uuden huolenaiheen ;). Mutta kaiken kaikkiaan voin todeta, että hyvin olen pärjännyt näinkin ja tämä tapa sopii minulle erinomaisesti.
Neuvolan synnytysvalmennuksiin mennessämme puhelin miehelle, että jos se on sellaista viittaamismeininkiä ja ihmiset kilpailee, kuka tietää eniten ja parhaiten mistäkin, niin voihan tylsyys. Ilokseni huomasin tuon olleen vain oma mielikuvani. Rennossa ilmapiirissä perehdyimme asioihin ja ilokseni huomasin senkin, miten paljon tiesinkään jo ennestään! Montakaan uutta asiaa ei eteen tullut, joten kyllä käytäntö ystävien kokemusten myötä taitaa olla se paras opettaja. Ja ennen kaikkea; miksi pitäisikään tietää kaikki jo tässä vaiheessa? Elämä on elinikäistä opettelua eikä vauvanhoito/lapsen kasvatus varmasti ole poikkeus. Tekemällä oppii ja apuja sekä neuvoja on aina saatavilla pyydettäessä!
Sekin kiinnostaa, että ehditkö päivittäin miettiä jotain vauva-aiheista asiaa, hankintoja tai suunnitelmia tai vaan pohtimaan että tule jo? :)
Alku- ja keskiraskaudessa asia ei pyörinyt mielessäni yhtä paljon kuin nykyään, raskauden saattoi muutamiksi tuokioiksi välillä jopa unohtaa! Tällä hetkellä on toisin; vauva on mielessä useita kertoja päivässä. Sen verran tomeraa potkua ja sellaista kuplan tunnetta tulee, että eihän niitä voi olla noteeraamatta. Päivittäisistä hikkahetkistä puhumattakaan… Usein tuollaisella hetkellä ajatus sitten katkeaa ja mieli kääntyy vauveliin.
Isommista hankinnoista puuttuu enää turvakaukalo, sen jälkeen siirrymme hankkimaan kaikenlaista pientä ja itse vauvanhoidossa tarvittavia asioita. Näistä olenkin saanut ihanalta ystävältäni kattavan listan! <3 On muuten kullanarvoinen tuollainen ystävä, jolla on tuoreessa muistissa nämä ajat. Vaikka asumme 200 kilometrin päässä toisistamme, on facebook-chat käynyt kuumana päivittäin ja monenlaisia ajatuksia on tullut vaihdettua. Pojillemme tulee ikäeroa vain reilun vuoden verran :).
Tarkempia vinkkejä muutamista pienemmistä hankittavista jutuista ajattelin tätä kautta kysellä, joten sellaista postausta on tässä jossain vaiheessa tuloillaan. Miehen kanssa olemme keskustelleet viime aikoina aika paljonkin siitä, miten arki tulee muuttumaan ja mitä kaikenlaista elämä vauvan kanssa pitää sisällään. Ihan käytännön asioita olemme pohtineet. Toki tiedostamme, että ylläreitä on luvassa – kaikkeen ei voi varautua. Lisäksi mietimme aina silloin tällöin, miltä vauva näyttää :). Mies on ollut nyt kahdessa isätapaamisessa ryhmänsä kanssa ja on kokenut ne oikein mieluisina parituntisina. Erittäin mielenkiintoisia juttuja käsittelevät siellä ja mielestäni meidän naistenkin on hyvä kuulla ainakin osa niistä; ymmärtää sitten ehkä paremmin tuota isänkin näkökulmaa asiaan. Ovat saaneet siellä myös ihan hyödyllisiä käytännön vinkkejä vauvanhoitoon liittyen, lähtien aina korvikkeen lämmittämisestä mikrossa :D. Tällä viikolla puhuimmekin miehen kanssa, että miten ihmeessä meille äideille ei järjestetä moisia – olisihan se yhtä tärkeää meidänkin saada vertaistukea!
Vauvan valtakunta alkaa kalusteiden osalta olla aika lailla valmis, joten siinä on yksi stressinaihe vähemmän. Silti muut kodin (sisustus)projektit pyörivät mielessä ja toivoisin, että saisimme mahdollisimman paljon valmiiksi ennen vauvan syntymää. Toisaalta, oma jaksaminen vähenee päivä päivältä ja voihan noita askareita jatkaa vauvan synnyttyäkin pikkuhiljaa. Kodin sisustaminenhan on muutenkin aika päättymätön projekti.
Välillä kivuliaampien päivien aikana mietin, että huh kun raskautta on vielä pitkästi jäljellä, mutta yritän silti parhaani mukaan ”nauttia” tästä raskausajasta. Niin monelta olen nimittäin kuullut, että sitä mahaa ja vauvaa masussa tulee vielä ikävä… Tuon yritän siis pitää mielessä ja elää hetkessä sekä nauttia vauvan liikkeistä sisälläni.
Toki ihan perusvointi kiinnostaa, miten raskaus ylipäänsä sujuu?
No niin, nyt päästiin tähän ydinkysymykseen, johon tuolla aiemmin jo viittasinkin. Hieman vähemmän huolta olisi saanut tänä aikana olla, mutta eiköhän se tästä. Alkuraskaudessahan vaivaksi muodostui pohjeluuni murtuminen Mallorcalla, joka vihoitteli todella pitkään; huomattavasti pidempään kuin olisi pitänyt. Uskon, että raskaus osaltaan sai toipumisprosessin pitkittymään. Vuodenvaihteen jälkeen jalka oli kuitenkin jo sen verran parantunut, että vaikka kävelylenkit eivät vielä onnistuneetkaan, niin uiminen onnistui ja niin jokaviikkoiset uimareissut astuivat kuvioihin. Uimisen myötä tuntuu kuin jalka olisi parantunut entisestään, mutta en nuolaise ennen kuin tipahtaa! Jos jalka vihoittelee vielä vauvan syntymän jälkeen, menen uusiin tutkimuksiin. Nyt en kuitenkaan enää uusiin röntgenkuviin suostuisi (en tiedä otettaisiinkokaan niitä enää raskauden tässä vaiheessa), joten näillä mennään. Kävely onnistuu jo suht kivuttomasti, mutta lattialle istuminen ja sieltä nouseminen on aika tuskallista eikä jalkaan voi edelleenkään valita kenkiä, joissa on vähänkään korkoa… Hankintalistalla onkin nyt jotkin kivat tennarit, ehkä valkoiset Converset?, sillä siirtyminen EMU:ista suoraan ballerinoihin ei ihan vielä houkuttele :).
Mistään pahoinvoinnista en ole juurikaan raskausaikana kärsinyt, kohdallani se oli lähinnä kuvotusta, mutta päättyi noin 14. raskausviikon jälkeen. Närästys puolestaan muodostui todelliseksi ongelmaksi raskauden puolivälissä joulukuussa, helpotusta ja väliaikaisen avun sain luonnonjogurtista, mutta tammikuun lopussa oli siirryttävä närästyslääkkeeseen; päädyin mietoon versioon Omeprazol:sta. Otan sitä noin kolmen päivän välein ja närästys pysyy poissa.
En tiedä, tuleeko nyt liian yksityiskohtaista tietoa aiheesta, mutta kun kerran kysyitte niin… ;). Ja jos siltä tuntuu, niin aina voi hypätä yli!
Yksi tarkkailun alla oleva asia on istukkani sijainti, se kun on takana ja turhan alhaalla. Joulukuun rakenneultrassa kätilö sanoi, että se hyvin mahdollisesti nousee sieltä itsestään ylemmäs, mutta vielä raskausviikolla 31 tuota ei ollut tapahtunut. Käyn nyt parin viikon välein äitiyspoliklinikalla kontrolleissa ja seuraamme, muuttuuko istukan paikka. Viimeksi lääkäri sanoi, että näillä viikoilla se ei enää yleensä liiku, mutta on se toki mahdollista ja senpä vuoksi tarkkailemme tilannetta. Istukka ei peitä synnytyskanavaa, mutta on aivan kiinni siinä, joten vielä on olemassa sellainen mahdollisuus, että se tulee estämään alatiesynnytyksen. Vauvalle istukan sijainnista ei ole ollut mitään haittaa. Seuraava kontrolli on ensi perjantaina – sitä jännityksellä odotellessa!
Sitten kerron vielä tästä yhdestä seikasta, joka on lähes vuodenvaihteesta lähtien tehnyt oloni hieman tukalaksi… Nimittäin neuvolassa huomattiin tammikuussa, että kohtuni oli lyhyessä ajassa kasvanut turhan korkealle ja helmikuun neuvolassa korkeuskasvua oli tullut entisestään lisää eikä sf-mitta ollut enää lähelläkään mitään käyriä. Kohtuni on jo niin korkealla kuin sen tulisi olla ihan raskauden loppuvaiheessa, joten vaivat ovat sen mukaisia. Näillä näkymin yhdeksäs raskauskuukausi on omalla kohdallani kolmen kuukauden pituinen, jos ei mitään ihmeitä tapahdu…
Tämän asian vuoksi pitkään liikkeellä olo on kivuliasta, hengästyn tosi helposti, kohtu painaa jo ikävästi kylkiluita ja keuhkoja – ainoastaan vasemmalla kyljellä makaaminen on mukavaa :). Ja oikeallakin kyljellä, mutta ensimmäinen minuutti tuohon asentoon käydessä on täynnä hengen haukkomista ja yskimistä. Syitä kohdun nopeaan korkeuskasvuun tutkittiin äitipolilla lääkärin toimesta; ensimmäisenä vauvan epäiltiin olevan isokokoinen. Näin ei kuitenkaan ollut, vauva kasvaa ihan käyrien mukaan, mutta lapsivettä on jonkin verran normaalia enemmän. Tuo ei ole huolestuttavaa kuitenkaan.
Heti kun lääkäri aloitti ultrauksen, hän huudahti missä asennossa tämä vauva täällä oikein on! Vauvaa siinä sitten kauan aikaa mittailtuaan lääkäri tuli siihen tulokseen, että vauva on sijainnillaan vaikuttanut kohdun korkeuden lähes räjähdysmäiseen kasvuun. Vauva on nimittäin niin hassussa asennossa: poikittain pallean kohdalla ja tästä syystä yksiönsä on päässyt hieman venymään :D. Voi pojat… Toki tiesin, että vauva viihtyy melko ylhäällä, koska suurin osa potkuista tuntuu palleassa ja kylkiluissa, palleani on myös ihan kivikova, mutta en arvannut ihan tätä. Lääkärikin tuumasi, että kunpa vauva pian hoksaisi, että kohdun alaosa on kokonaan hyödyntämättä! Toivottavasti hän pian kääntyisi ja pysyisi sitten uudessa asennossaan :).
Kohdun korkeudesta aiheutuviin vaivoihin kun yhdistää pari viikkoa sitten alkaneet liitoskivut (jotka eivät ainakaan toistaiseksi onneksi ole jokapäiväisiä!), niin olo ei ole kovinkaan hehkeä. Tunsin liitoskipuja ensimmäisen kerran eräänä yönä, kun olin nousemassa vessaan: en meinannut millään päästä sängystä ylös ja olin jo herättämässä miestä, että voitko vetää käsistä, mutta sain sitten lopulta ähkittyä itseni sängyn laidalle ja kiepsautettua jalat alle. Kieltämättä säikähdin mistä oli kyse, mutta googlettelu seuraavana päivänä toi asiaan selvyyden. Käveleminen oli todella vaikeaa ja tuskallista! Myös kääntyminen kyljeltä toiselle on joskus hieman työn takana… Samoin sohvalta nouseminen on joskus ihan oma projektinsa ja kun kivut on päällä, on kävely kaikkea muuta kuin kaunista katseltavaa :D. Viimeisen viikon aikana olen saanut nauttia myös vaihtelevista selkäkivuista, jotka varsinkin perjantaina kaatoivat sohvalle ihan uupuneena. Lepo auttoi ja viikonloppu on sujunut jo kivuttomammissa merkeissä. Selkäkipuja aiheuttaa mm. se, että vääntäydyn yöllä ihmeellisen kieroon kylkinukkuma-asentoon, joka ei todellakaan tee hyvää selälle. Olen nyt yrittänyt tyynyillä korjata tuota tilannetta ja se näyttää kyllä ainakin jonkin verran auttavan.
Täytyy kyllä myöntää, että en etukäteen tiennyt enkä osannut edes ajatella, millaista kipua raskausaikaan voikaan liittyä. Tosin nyt kun sitä miettii, niin onhan se ihan luonnollistakin; sen verran suuria muutoksia kropassa kuitenkin tapahtuu. Luonnollista on toki myös se, että jokainen kokee raskauden eri tavalla: toisilla kipuja on enemmän ja toisilla vähemmän. Itsellänikin on päiviä, jolloin olo on ihan loistava, mutta mitä lähemmäs loppua kohti kuljemme, sitä vähemmän tuollaisia päiviä on :).
Huomaatko olevasi tunteellisempi tai muuten erilainen?
Olen luonteeltani muutenkin kovin tunteellinen ja herkkä, joten en ole huomannut siinä kovin suurta muutosta tämän raskauden myötä. Alkuraskaudessa mietiskelin, että tulenkohan itkemään yhdeksän kuukautta, mutta en onneksi :). Ehkä aavistuksen helpommin nousee nykyään kyyneleet silmiin kuin normaalisti, mutta kun tuohon on jo muutenkin tottunut niin…
Puuh, pääsittekö tänne asti? Taidan nyt päättää tämän superpitkän postaukseni tähän, mutta mielelläni kuulisin teidän kokemuksianne; oli ne sitten ajankohtaisia tai menneisyyttä! Mukavaa laskiaissunnuntaita – täällä kissat näyttää ottavan lepopäivän melkoisen kirjaimellisesti :).