/

 

Tatti. Sen nimen tämä valaisin sai mieheltäni :D. Olen haaveillut tästä kaunokaisesta jo pitkään, en muistakaan kuinka monta vuotta. Nyt kuun alussa, kun täytin vuosia, oli oikea aika toteuttaa tämä haave ja niinpä siitä tulikin syntymäpäivälahjani itselleni. Nyt se on vihdoin kotona:

033

Louis Poulsenin Panthella. Kaunis, kookas, valkoinen, katseenvangitsija, ihanan tunnelmallisesti iltojamme valaiseva. Olen ihastellut sitä näin alkuun lähes yksinään, se ei paljoakaan tavaraa ympärilleen kaipaa.

030

Jotain pientä kuitenkin, ainakin tauluja. Ajattelin tehdä jonkinmoisen tauluasetelman tuohon lipaston yläpuoleiselle seinälle, sellaista se selvästi kaipaa. Toteutukseen voi vierähtää tovi, mutta taulujen hankinnastahan tämä projekti vasta lähteekin.

Suorastaan rakastan ylläolevan kuvan näkymää olohuoneen tästä osasta aulaan: hohtava ja makuuni liian romanttinen raitatapetti on poissa ja tilalla kaunis, valkoinen maalipinta! Aulan yksi kohta on vielä vaiheessa, lähes umpikujassa, ja ajattelinkin kysyä siihen joku päivä teiltä vinkkejä.

021

Ihanan aurinkoinen päivä! Aurinko paistaa niin kirkkaasti, että tässä sohvalla istuessa täytyisi melkein pitää aurinkolaseja. Viikonlopun kauppareissu on jo tehty, nyt voi vain olla (ja yrittää olla ajattelematta kotitöitä…) – kaapit on taas täynnä ruokaa sekä herkullisia hedelmä- ja marjavälipaloja. Kissoille kävin ostamassa eläinkaupasta erilaisia ruokia, hieman vaihtelua normipöperöihin! Näytti kelpaavan, hyvä etteivät kädestä syöneet kun tämän mahani kanssa äheltäen ruokakulhoja täyttelin…

Ajattelin testata myös teidän (sekä eläinkaupan myyjän) suosittelemaa lohiöljyä kuuriluontoisesti: puoli teelusikallista molemmille kisuille kerran päivässä parin kuukauden ajan. Mietin, että minkähänlaista taistelua öljyn tuputtaminen tulee olemaan… Huoli oli turha! Öljy katosi lusikasta ihan sellaisenaan melkoista naminami-vauhtia; en ehtinyt sekoittaa sitä siis edes ruokaan! Vanhempi kisu meinasi hotkia nuoremmankin annoksen.

023

Taas huolestuttaa -postauksessani kerroin vanhemman kissamme huolestuttavan runsaasta karvanlähdöstä. Olin Oulun eläinlääkärimme kanssa puheissa asian tiimoilta ja hän sanoi, että vanhemman kisun karvanlähtöä tulisi nyt viikon ajan seurata: ottaa kuvat turkista ja verrata kuvia sitten keskenään. Jos tilanne pahenee, on meillä jälleen Oulun reissu edessä… Hän sanoi, että karvanlähtö voi aivan hyvin johtua tästä loppuraskaudestani, sillä kissa saattaa haistaa tilanteen ja stressata sitä. Kuitenkaan sairauden mahdollisuuttakaan ei voi vielä tässä vaiheessa sulkea pois, joten tilanne on tarkkailevan silmän alla. Kuntoonhan tuo murunen on saatava, se on taas ainoa päämäärä! Muuten kisu on kyllä tosi pirteä, kesäkunnon tavoittelu on jo perinteiseen tapaan aloitettu ja aivan selvästi on kevättä rinnassa <3.

Taidanpas vetää neuletakin päälle, arskat nenälle ja nautiskella päivän cappuccinokupposen terassilla, siinä on jo melkoisen lämmin auringon porottaessa! Ihanaa viikonloppua!

 

/

 

Mitä todennäköisimmin se tapahtuu ensi kuussa. Asia, jota olen enemmän ja vähemmän pelännyt jotakuinkin puolet elämästäni. Synnytys. Rehellisesti sanottuna pelko on joskus ollut jopa niin suurta, että olen miettinyt, etten ehkä koskaan halua lapsia, koska synnytys on niin ylitsepääsemätön asia. Tämä vauva muistuttaa kuitenkin useita kertoja päivässä, että aikoo tavalla tai toisella ulos tähän maailmaan tulla, joten ei auta muu kuin käsitellä tätä pelkoa :).

Ensimmäisen pidemmän raskauspostauksen kirjoitin otsikolla Tähänastinen raskausaikani. Se sisälsi joitain teidän minulle esittämiä kysymyksiä, joihin vastailin. Synnytysaiheiset kysymykset siirsin tarkoituksella myöhemmäksi, sillä ajattelin tuolloin, etten halua vielä liikaa miettiä synnytystä, siihen kun oli vielä aikaa. En ollut myöskään valmis luopumaan laadukkaista yöunistani, sillä moiset asiat tulevat aina uniini. Saan edelleen nukuttua yöni hyvin, mutta ajattelin, että tämä ajankohta on kuitenkin sopiva näille synnytysasioille, koska työstän asiaa jo muutenkin mielessäni.

Näin kanssaeläjänä kiinnostaisi tietää ihan yleisestä voinnista, ajatuksia tulevasta synnytyksestä ja elämästä uuden tulokkaan kanssa. Tämmöiset ihan perusasiat kiinnostaa :)

Yleisestä voinnistani raskausaikana tulikin kirjoitettua jo tuon edellisen postauksen kohdalla. Tuo synnytyskysymys… Musta tuntuu, että kun mun ystävät lukevat tuon kohdan, heitä hieman hymyilyttää… On siis aika yleisessä tiedossa, että olen synnytyspelkoinen. Mikä siihen sitten auttaa? Miten synnytyspelosta pääsee eroon? Mitä enemmän asiaa mietin, tulen siihen tulokseen, että ei mitenkään – ei ainakaan näin etukäteen. Se on vain koettava ja läpikäytävä.

044

Synnytyksessä pelkään eniten valtavaa kipua. Kun jalkani murtui Mallorcalla viime syksynä, mietin heti, että onkohan synnytyskipu tähän verrattavaa! Ensimmäisen vuorokauden ajan kipu oli aivan sietämätöntä ja kun liikuin pakolliset vessareissut, sinnittelin kovasti pysyäkseni tajuissani ja pitääkseni pahoinvoinnin sisälläni. Kasvot olivat kellertävän valkoiset ja kylmän hien peitossa, aivan hirvitti katsoa peiliin. Särkylääkettä minulle kyllä määrättiin, mutta se ei tuossa alussa kovinkaan tehokkaasti vaikuttanut enkä sitten uskaltanut/halunnut niitä montaa päivää edes syödä. Tiedän toki, ettei avautumisvaiheen kipu ole aivan yhtäjaksoista, vaan siinä saattaa olla muutamankin minuutin ns. lepotaukoja, kun taas murtumiskipu on viiltävää ja yhtäjaksoista, se on päällä koko ajan.

Lisäksi pelkään synnytyksessä myös sitä, että voimani loppuvat, jos synnytys kipuineen kovasti pitkittyy. Että kun saavumme ponnistusvaiheeseen, ei olekaan enää voimia! Tuo vaihe pelottaa synnytyksessä muutenkin eniten. Samoin pelkoa aiheuttaa jokin synnytyksen aikana mahdollisesti ilmenevä komplikaatio. Jos esimerkiksi vauva on arvioitu liian pieneksi, mutta onkin selvästi suurempi (näitähän tapahtuu!) eikä mahdukaan syntymään tai muut vastaavat tilanteet/yllätykset. En kuitenkaan pelkää heittäytyä tilanteeseen enkä pelkää kontrollin menetystä. Ymmärrän ja hyväksyn sen, että en voi asian kulkuun mitenkään vaikuttaa, mutta silti tuo pelkopeikko on hirmuinen. Kivunlievitysmenetelmiin suhtaudun kovin myönteisellä tavalla enkä meinaa leikkiä siellä mitään minä kestän mitä vain -tyyppiä, en todellakaan. Mitään sellaista todisteluntarvetta itselleni minulla ei ole. Kaiken maailman kaasut ja piikit otan varmasti avosylin vastaan, vaikka jälkimmäisiä pelkäänkin aika paljon, erityisesti selkäpuolelle laitettuina… Tosin epiduraaliinkin liittyy yksi pelko: jos se ei onnistu tai jos sitä ei jostain syystä ehdi saamaan. Tällaisia kokemuksiakin löytyy melkoisesti omasta tuttavapiiristäni.

Eniten ärsyttävät ja vähiten auttavat itsestäänselvyydet kuten se on naisten tehtävä, naiset on luotu synnyttämään, ei siihen kuole yms. Ei niin mitään hyötyä pelkotilaan. Sama kuin hokea korkeanpaikankammoiselle ei täältä tipu tai ahtaanpaikankammoiselle ei täältä happi lopu. Tottakai tiedän faktat ja tilastot, niistä ei tässä kohdallani kyse olekaan.

006-crop

Kirjoittelin viime viikolla, miten harmitti se mönkään mennyt synnärillä vierailu. Eilen äitipolilla kuulin, että kiireiden vuoksi se oli viivästynyt lähes tunnilla (itsehän jouduin poistumaan sinne mammashiatsuun emmekä näin ollen kierrokselle päässeet…). Oikeastaan hyvä niin, sillä kaikki synnytyssalit olivat olleet silloin varattuina, joten emme olisi päässeet niihin kurkistamaankaan. Eilen mulla oli kätilön kanssa juttutuokio synnytyspelkoon liittyen ja sain sitten samalla yksityiskierroksen synnärinkin puolella. Viidessä synnytyssalissa oli ns. tilanne päällä, mutta kaksi oli vapaana: vaaleanpunainen synnytyssali sekä sali, jossa oli jättimäinen amme. En mitenkään pelkää sairaaloita, mutta sinne synnytyssaliin astuessani täytyi vaivihkaa ottaa sängyn kulmasta kiinni: tuli sen hajun keskellä niin vahva sellainen apua, mä en halua -tunne. Pälyilin ympärilleni kätilön esitellessä eri laitteita ja välineitä. Tuijotin pesuallasta ja mietin kuinka uskomatonta on, että meidän lapsi kohta kylvetetään siinä. Ensimmäinen kylpy, isin vahvoilla ja turvallisilla käsivarsilla.

118

Kätilö oli tosi mukava ja empaattinen, ymmärtäväinen ja rauhallinen. Ei pitänyt kiirettä, vaan sain rauhassa katsella ympärilleni ja esittää kysymyksiä. Kysyin myöskin mihin vauva viedään, jos hänellä ilmenee jokin hätä ja sain nähdä senkin tilan laitteineen. Henkilökuntaan ja heidän ammattitaitoonsa kyllä luotan, se ei aiheuta pelkoa.

En tiedä, oliko eilisestä pelkokeskustelusta mitään kovin suurta hyötyä, mutta ei toki haittaakaan. Kyllähän se uusia näkökulmia ja pohdinnan aihetta asiaan toi. Olen mielestäni saavuttanut jonkinasteisen avoimen mielialan synnytystä kohtaan, tarkoitan, että lähden tilanteeseen avoimin mielin ja otan vastaan sen mitä tulee. En aio tehdä mitään kovin tarkkoja suunnitelmia, koska se olisi täysin turhaa; kukaan tässä maailmassa ei tiedä, miten synnytykseni tulee sujumaan eikä sen kulkuun kukaan voi vaikuttaa. Odotan vain niin kovasti sitä hetkeä, kun vauva on syntynyt ja suurimmat kivut poissa. Niitä ensimmäisiä yhteisiä hetkiä ja päiviä osastolla. Toivomme kovasti saavamme perhehuoneen, jotta mieskin voi olla paikalla vuorokauden ympäri.

Ajattelin, että asiasta kirjoittaminen voisi toimia myös jonkinmoisena terapeuttisena menetelmänä ja olisikin mukava kuulla teidän kokemuksia ja mietteitä aiheesta! Onko muita synnytyspelkoisia kuulolla? Mielessä pyörii monenlaista: Miten saada aika kulumaan, jos avautumisvaihe pitkittyy… Mikä parhaiten lievittää kipua… Miten saan kivun ja pelon keskellä rentoutettua mieleni ja kehoni… Mikä ponnistusasento on paras… – mutta eihän nuo selviä kuin kokeilemalla! Lisäksi jännittää käynnistetty synnytys (joka kohdalleni todennäköisesti tulee), sillä kätilön mukaan siinä supistukset ym. on voimakkaampia ja kivuliaampia kuin luonnollisesti käynnistyneessä synnytyksessä. Onko kokemuksia tästä? Ensisynnyttäjällä synnytys käynnistyy kuulemma myöskin todella hitaasti, voi mennä päiväkausia ennen kuin mitään konkreettista tapahtuu…

Mulla on reilun viikon päästä synnytystapa-arvio, joten siihen astihan moni asia on hieman auki, mutta lääkärikin kehotti miettimään näitä jo nyt. Kehotti oikeastaan jo tammikuussa :D. Jään tänne mietteineni ja taidan lähteä tuonne auringonpaisteeseen nauttimaan, mutta sitä ennen käyn pakastimen mansikkalokeron kimppuun – valtava himo, voisin syödä ämpärillisen!

 

/

 

Olette varmaan näitä samaisia aiheita käsitteleviä postauksia jo blogeista lukeneetkin..? Minäkin sain tämän haasteen jo viime vuoden puolella, kiitos suvi m!, mutta se oli hautautunut tuonne postausluonnosten joukkoon. Itse olen mielenkiinnolla lukenut näitä postauksia muiden blogeista: jokaisessa blogissa nämä kun ovat kuitenkin erilaisia. Haaste on alunperin lähtöisin Löytö-blogista: 

”Haluan aloittaa haasteen, jossa kerromme omia periaatteitamme bloggareina. Mikä on sinulle tärkeää? Mitkä asiat saavat sinut harmistumaan blogimaailmassa? Miten suhtaudut kuvien oikeuksiin? Miten hoidat yhteistyöpostaukset? Kerro asioista vapaamuotoisesti ja omalla tyylilläsi. Itse haluan tällä tavoin kertoa omat periaatteeni ja ajatukseni julkisesti, jotta lukijani saavat rehellisesti tietää mitä mieltä olen asioista.”

045-crop

Perusjutut

Blogini syntyi heinäkuun loppupuolen päivänä vuonna 2010. Olimme kuukautta aiemmin muuttaneet tähän kotiimme ja koska kotimme oli aika lailla valmis, tuli lähipiirille tarkoitettu raksablogini tiensä päähän. Ajattelin kokeilla ihan julkista ja kaikille avointa blogia, joka painottuisi sisustamiseen. Mukaan eksyi pian muitakin aiheita, sillä pelkkä sisustaminen aiheena alkoi tuntua turhan tylsältä ja tasapaksulta. Blogiin alkoi siis pikkuhiljaa päätyä muitakin mielenkiinnon kohteitani aina kissamaisista sydänkäpysistäni matkailuun ja arkipäiväisiin pieniin hetkiin. Olin jo pienenä päiväkirjatyttöjä, joten tämä taisi ajan myötä alkaa saamaan sellaisia päiväkirjamaisia piirteitä. Tykkään kovasti siitä, miten voin blogissani yhdistää monta minulle mieluisaa asiaa aina blogin aihepiireistä valokuvaamiseen ja kirjoittamiseen sekä samanhenkisten ihmisten ”tapaamiseen”.

Teksti ja ulkoasu

Pyrin käyttämään blogissa selkeää ja helposti luettavaa kieltä, koska sellaisen lukemisesta nautin itsekin. Aina teksti ei välttämättä ole kieliopillisesti täysin virheetöntä ja väliin mahtuu myös rentoa puhekieltä – tämä on minulle se luonnollisin tapa. Kirjoitusvirheitä pyrin toki välttämään, mutta joskus niitäkin joukkoon eksyy: omalle tekstilleen sokeutuu eikä aikani riitä kuin yhteen oikolukukertaan.
Postaukseni koostuvat sekä tekstistä että kuvista, joskus paino on enemmän toisessa ja joskus taas toisessa. Tekstin jaottelen mielelläni kuvien väliin ja pyrin pitämään kappaleet suht lyhyinä, sillä itse koen usein raskaana pitkien kappaleiden lukemisen. On mukavaa, että välillä on tekstiä ja välillä voi katsella kuvia. Pidän siitä, että lukeminen tapahtuu jouhevasti. Toivottavasti näin on oman blogini kohdalla.

Blogini ulkoasu muuttuu aika ajoin, ei kuitenkaan liian usein. Mielestäni on lukijana nimittäin aika ärsyttävää, jos blogi näyttää joka toinen viikko erilaiselta. Erityisesti bannerin tiuha vaihtumistahti on näkyvin muutos. Ehkä sitä voi verrata lempisarjan tunnusmusiikkiin? On kivaa, että se on tuttu ja tunnistettava. Olen jo pitkään makustellut muutoksia blogini ulkoasuun ja olenkin jo maininnut, että niitä on luvassa tämän vuoden aikana. Ei mitään turhan tiukkaa aikataulua ;).

157

Kuvat

Kuvaan blogini kuvat Canon EOS 550D -kameralla. Omistan myös Canon Powershot S95:n, mutta se on nykyään erittäin vähäisellä käytöllä. Joskus teen blogiin kollaaseja myös Instagram-kuvistani, joita näpsin iPhone 4S -puhelimellani. Valokuvaamisessa nälkä kasvaa syödessä ja sitä mukaa myös omat vaatimukset kuvien tasolle. Tuntuu, että olen löytänyt oman tapani valokuvata ja siitä on ehkä hieman vaikea kovasti poiketa. Yritän kuitenkin välillä opetella uutta ja kehittää taitojani; parantamisen varaa tulee varmasti olemaan aina.
En juurikaan käsittele kuviani, vaan pyrin ottamaan ne sellaisilla asetuksilla, että ne olisivat heti suhteellisen mukiinmeneviä. Kuvaan oikeastaan aina kameran täysmanuaalilla eli säädän kaikki asetukset käsin. Jonkin verran kuvia tulee kuitenkin muokattua: pienennän aina kuvakokoa, lisään tarvittaessa terävyyttä, kontrastia ja/tai valoisuutta sekä mahdollisesti rajaan kuvaa, jos joukkoon on eksynyt jotain ylimääräistä.
Suurimmaksi osaksi blogini koostuu omista kuvistani. Vaihtelun vuoksi käytän kuitenkin joskus myös lainattuja kuvia, esimerkkinä mainittakoon verkkokauppojen tuotekuvat. Lainaamieni inspiraatiokuvien lähteistä olen tarkka ja lainaan kuvia ainoastaan sivustoilta, joihin olen henkilökohtaisesti pyytänyt luvan. Merkitsen lainaamieni kuvien lähteen aina linkkinä postauksen loppuun.

Linkit

Jos postauksesta löytyy lainattuja kuvia, löytyy postauksen lopusta kuvan/kuvien alkuperäinen lähde linkin kera. Joskus linkittelen myös muiden blogeihin sekä omiin vanhoihin postauksiini. Mielestäni tuo on lukijaystävällinen tapa, sillä blogiin eksyy usein ihan uusiakin lukijoita, joita mahdollisesti ne vanhatkin postaukset kiinnostavat. Linkit näkyvät teksteissäni vaaleanharmaina.

Postaustahti

Postailen pääasiassa päivittäin. En kuitenkaan ota stressiä asiasta, jos joskus tuleekin välipäiviä. Lähes kaikki postaukset syntyvät nykyään hetken mielijohteesta ja fiiliksen pohjalta: en useinkaan aamulla tiedä, mikä on päivän postausaihe. Toki poikkeuksiakin on. Vauvan syntymän myötä postaustahti mahdollisesti harvenee, ainakin joksikin aikaa, mutta oletan kaikkien ymmärtävän tämän. Perhe ei kuitenkaan koskaan kilpaile blogin kanssa.

044-crop

Yhteistyö ja mainonta

Olen koko blogihistoriani ajan tehnyt yritysyhteistöitä ja suhtaudun niihin avoimin mielin sekä bloggaajana että muiden blogien lukijana. Yhteistyöt/mainonta eivät häiritse minua millään tapaa. Ainoastaan silloin koen sen hieman negatiivisena, jos blogin postauksista yhteistyöpostaukset muodostavat suurimman osan ja ne muut postaukset jäävät täysin toiselle sijalle. Silloin blogista katoaa se punainen lanka ja mielenkiinto blogia kohtaan loppuu. Tätä yritän välttää omassa blogissani ja mielestäni olen siinä myös onnistunut. Olen asettanut tietyn lukumäärän yhteistöitä kohtuulliseksi/kuukausi ja sitä pyrin noudattamaan. Aina toteutusajankohtiin ei kuitenkaan voi itse vaikuttaa eivätkä läheskään kaikki yhteistyötarjoukset syystä tai toisesta sovi blogiini, mutta mielestäni yhteistyöjutut tuovat blogiin uutta mielenkiintoa, etenkin näin bloggaajan näkökulmasta. Aina on tietysti myös mukavaa, jos niistä lukijatkin saavat jonkinmoista lisäarvoa.

Päätän blogiyhteistöistäni itse ja valitsen blogiyhteistyökumppanini itse. Vaikka bloggaan portaalissa, en ole velvollinen tekemään yhteistöitä. Blogissani näkyviin bannerimainoksiin en voi kuitenkaan vaikuttaa. Ilmoitan aina postauksen yhteydessä, jos kyseessä on yhteistyöpostaus. Ilmoitan myöskin, jos olen saanut jonkin postauksessa näkyvän tuotteen osana blogiyhteistyötä. Toivottavasti koette tämän tapani selkeänä.

Ikävät kommentit

Ikäviä kommentteja saan todella harvoin. Ikäviksi kommenteiksi lasken kommentit, joista jollain tapaa paistaa läpi ilkeys, kateus tai muu vastaava ikävämpi ominaisuus/tarkoitusperä. Eriävät mielipiteet on täysin eri asia, mutta niidenkin ilmaisemiseen on niin monta eri tapaa. Sekin on eräänlainen taitolaji, samoin kuin hyvät käytöstavat kasvottomina internetin syövereissä.

Työhöni liittyvät asiat

Jäävät blogini ulkopuolelle. Tällä hetkellä olen äitiyslomalla, joten blogin ulkopuolisia töitä ei sen kummemmin tarvitse hetkeen edes miettiä.

0771

Liitännäiset 

Blogini seurantakanavat löytyvät oikeasta sivupalkista. Blogiltani löytyy Facebook-sivut ja viime kesänä liityin myös Instagramiin, josta löydyn nimellä allyouneediswhite. Blogiani voi seurata myös Blogilistan sekä Bloglovinin kautta. Niin ja löytyyhän toki myös Pinterest-tili, joka on kyllä alkuinnostuksen jälkeen jäänyt hieman retuperälle… Toivoisitteko mahdollisesti jotain lisää?

Vinkit bloggaamiseen

Hmm… Minkähänlaisia vinkkejä osaisin antaa… Joillekin bloggaaminen sopii ja joillekin ei, tärkeää on löytää se väylä, joka sopii itselleen parhaiten ja josta itse saa hyvää mieltä. Mitään pakkopullaa tämä ei voi olla ja silloin, jos se alkaa sellaiseksi muuttua, on jotain tehtävä. Tähän täytyy olla tietynlainen kipinä kuitenkin koko ajan. Joskus saattaa olla päiviä, kun inspiraatio on hieman kadoksissa ja silloin onkin paras pitää blogivapaata.

Blogi kannattaa heti alussa lisätä eri seurantapalveluihin, jotta lukijat löytävät sen. Kannattaa myös ahkerasti kommentoida muiden blogeihin ja jättää näin jälki itsestään/blogistaan. Säännöllinen postaustahti on mielestäni myös tärkeä seikka. Lisäksi pidän tärkeänä sitä, että omaan blogiinsa tulleisiin kommentteihin vastataan – mielestäni se on kohteliasta ja kuuluu peruskäytöstapoihin. Poikkeuksena tietysti blogit, jotka saavat kymmeniä/satoja kommentteja päivittäin. Tärkeintä ja yksinkertaisinta on kuitenkin nauttia hommasta eikä miettiä asiaa liikaa; löytää se oma tapa ja tyyli, sillä niiden kautta bloggaamisesta nauttiminen välittyy väistämättä lukijoillekin!

003

Mutta nyt aurinko, ulos, kaupungille, lounaalle, ystävän seuraa – aurinkoista tiistaita teillekin!