Kolmas kypsyttely-/käynnistyspäivä osastolla meneillään eikä edistystä. Neljättä päivää en voi noita lääkkeitä syödä, sillä kropan ja vauvan täytyy antaa levätä. Huomisen yhteydessä onkin sitten jo vilauteltu kotiinlähdön mahdollisuutta eli välipäivää (tai kahta) pukkaa. Jäänkö viettämään niitä osastolle vai pääsenkö kotiin, riippuu omasta voinnistani ja sen päättää huomenna viime kädessä lääkäri. Tähän väliin voisin tokaista että HUOH. Kroppa ei vain vastaa lääkkeisiin eikä luonto tule yhtään avuksi, joten ei se auta kuin vetää johtopäätös, että kumpikaan; kroppa tai vauva ei ole vielä valmis. Samalla kuitenkin tiedostan, että tilanteet voivat muuttua piankin.

Useampina hetkinä menee onneksi vielä täysin huumorin puolelle. Naisia lähtee täältä kotiin äiteinä ihan liukuhihnalta ja minä se vain kökötän täällä vauva tiukasti masussa. Ulkona on kierretty sairaalarakennuksia ja aamulla tokaisin miehelle, että muistan kohta ulkoa, montako lattialaattaa Keskussairaalan piiitkällä pääkäytävällä on… Hoitaja lohdutti eilen, että kyllä se sieltä ennen pitkää ulos tulee, sillä tuskin näillä nivelillä jaksan häntä kouluikäiseksi asti sisälläni kantaa. Vauva kyllä sitä varmaan toivoisi :).

Pääsiäiskoristelut jäivät nyt kyllä erittäin minimiin, mutta pääsiäiskarkkeja tuli hieman maisteltua. Mm. ensimmäistä kertaa tuota Mignon-suklaamunaa! Ei nyt Fazerin Siniselle vertoja vedä, mutta aika herkullinen. Mies toi yhden sellaisen aamulla tuliaisena, lupaili illalla kotiin lähtiessään aamuksi jotain ylläriä. Illalla se oli kyllä vielä meidän (repussa mukana matkustava) vanhempi kisunen, mutta muuttuikin yön aikana suklaamunaksi :D.

Kissoja onkin järjetön ikävä, illat on pahimpia. Mietinkin eilen, että ei se ole niinkään koti-ikävää, vaan ikävää kissojen luo. Kotihan on siellä missä kissat ovat. Nuorempi kisu ei varmaan ole poissaolostani moksiskaan, mutta tuo mun vanhempi sydänkäpynen <3. Hän on kuin takiainen miehessä kiinni aina hänen kotona ollessaan, heh. Mutta kissoille tämä järjestely on paras vaihtoehto; voivat olla kotona normaaleissa olosuhteissa (ainakin vielä toistaiseksi), jolloin stressikin on ihan minimaalinen. Sitten kun alkaa tapahtua, lähtevät minilomalle vanhempieni luo :).
Voi tuota rakasta kissan naamaa tuossa kylkeni päällä… Tuo onnellinen yhteishetki on pitkäperjantailta.

On tämä jännittävää aikaa, vaikkakin välillä erittäin puuduttavaa ja turhauttavaa. Miehelläkin välillä hieman hajamielinen olo, hauskoja muistoja kertyy! Ensimmäisenä iltana kotiinlähtiessään unohti puhelimensa tänne meitsin yöpöydälle… Siinä olisikin voinut olla tehokas startti synnytykselle, jos olisin huomannut asian ennen hänen paluutaan :D.

Kuusi kertaa päivän aikana vauvasta otetaan sydänkäyrää ja tarkkaillaan, miten hän reagoi kypsyttelypillereihin. Käyrällä ollaan tälläkin hetkellä, priimaa on piirtynyt ja kuulunut joka kerta tähän asti. Vauvan liikkeet kuulostavat monitorin kautta hassuilta kohinoilta: välillä siellä tuntuu olevan lauma ravihevosia ja välillä nauramme, että aivan kuin puhaltelisi siellä ihan lunkisti. Puhaltelee vappupalloja..? Menkää kotiin sieltä, nyt on pääsiäinen, mä tuun vasta vappuna… 

Isot kiitokset teille viime päivien myötäelämisestä! Olette olleet suuri piristys! <3

Aamupäiväterkkuja täältä mustaherukkateen ääreltä! Edelleen kuin hotellissa eli olo on varmaan vähän turhankin hyvä, ottaen huomioon miksi täällä olen ja mihin tällä tähdätään… Vauvasta otettiin juuri aamukäyrää ja seuraavaksi taidan suunnistaa pienelle aamulenkille tuonne käytäville ja upean aurinkoiseen kevätsäähän!

Tämä kone ja sen mukanaan tuomat ajanviettomahdollisuudet on kyllä kultaakin kalliimmat täällä näinä joutilashetkinä. Eli aina silloin kun ei oteta käyrää tai tutkita, ”lenkkeillä” tai syödä – täällähän syödään muuten koko ajan! Maha täynnä aamiaista ja reilun tunnin päästä jo lounas :P.

Yön nukuin kyllä huonommin kuin koko raskausaikana! Kolme tuntia unta ja loput torkkumista, voi hieman haukotuttaa tänään… Nyt olisi kyllä vielä niin tärkeää saada nukutuksi ja levätyksi. Vieras ympäristö, erilainen (huonompi) sänky kuin kotona ja jännitys varmasti vaikuttavat sen verran vahvasti. Toivottavasti saisin pidettyä tämän huoneen yksinäni mahdollisimman pitkään!

Kokkokuva toissavuodelta, kun se kokolla vierailu jäi tosiaan eilen…

Voi enhän mä muistanut miten pieniä nuo uunituoreet vauvat on, voi mahdoton! Nuken kokoisia! Näyttävät kuvissa aina isommilta, mutta ihan minikokoisia näin luonnossa. Täällä on osasto täynnä peikkotukkaisia kääröjä, ei voi hymyilemättä tuijottaa. Äsken aamiaisella oli muutama vauva äitinsä kera; kun yksi alkoi itkeä niin kohta kolme itki. Mietin, että pitäisköhän mun tarjoutua hoitajaksi, jotta äipät saisivat syödä rauhassa :).

Katsoin erästä äitiä, joka syödessään liikutteli samalla vauvansänkyä ja hyssytteli pientään. Kävi mielessä, kuinka onnellisessa asemassa tuo tuore äiti onkaan: synnytys ohi ja lapsi vieressä. Toivottavasti minullakin pian!