Muistatteko viime maanantaisen Kohti kuunvaihdetta -postaukseni? Mietiskelin siinä mm. sitä, tulisiko tuo kyseinen viikko olemaan se maailmamme mullistava viikko… No, se ei ollut, mutta tämä viikko on. Nyt se on vihdoin varmaa, sillä tänään lyötiin lääkäreiden kanssa lukkoon sektiopäivä.
Näin tämä nyt näyttää sitten kohdallani menevän, uskomatonta mutta totta. Pitkä käynnistelyprosessi ei tuottanut tulosta eikä luontokaan ole hommaan mukaan lähtenyt, joten vaihtoehtoja ei jää muita. Vauva on saatava ulos ilmeisen mieluisasta yksiöstään. Vielä hänellä on jonkin aikaa mahdollisuuksia syntyä itsestään, mutta maaliviiva on jo näkyvissä. Saimme kaksi peräkkäistä päivää, joista valita. Valintaamme vaikutti leikkaavan lääkärin lisäksi se, että tuo kyseinen päivämäärä on paitsi toisen kissamme (:D), myös edesmenneen ilopilleri-pappani syntymäpäivä. Poikamme tulee syntymään päivänä, jolloin hänen isopappansa täyttäisi tasan 100 vuotta <3. Noiden yksityiskohtien vuoksi tuntuu siltä, kuin tämä olisi tarkoitettukin näin.
Yllättävä itkukohtaus tuli tästä sektiopäätöksestäkin, ilman muuta tämäkin jännittää ja jopa pelottaa. Synnytyspelostani huolimatta olin valmis alatiesynnytykseen, mutta jos luonto ei edistä asiaa millään tavalla eikä kroppa näytä mitään lähestyvän synnytyksen merkkejä, ei jää muita vaihtoehtoja. Mitään käynnistystoimenpiteitäkään ei voida enää tehdä, joten kohti sektiota menemme. Nyt kuitenkin koen, että olemme antaneet vauvalle riittävästi mahdollisuuksia syntyä omia aikojaan ja se riittää. Myös vauvaa tutkittiin tänään huolella ja lääkäri sanoi, ettei ole lainkaan huolissaan hänen voinnistaan. Niin virkeä tapaus kuulemma, polski menemään runsaassa lapsivedessä hengitysharjoituksia tehden.
Sairaalakassissa jo pääsiäisestä asti asustaneen pupun asentokin on nyt vaihtunut rennosta…
… suhteellisen jännittyneeseen – nyt vihdoin alkaa tapahtua!
Sektiossa on toki omat riskinsä, mutta suunnitellussa sektiossa niitä on kuitenkin aina vähemmän. Lääkärit saivat ainakin oman mieleni suhteellisen rauhalliseksi asiasta heidän kanssaan juteltuani ja olo on nyt helpottunut. Nyt jotain tapahtuu varmuudella ja tämä pitkä käynnistelyprosessi tulee vihdoin tiensä päähän. Odotukselle on nyt jokin päätepiste.
Välillä on tuntunut harmilliselta huomata, miten useilla naisilla on hieman negatiivissävytteinen asenne sektiota kohtaan. Kaikki eivät jostain syystä pidä sitä synnytystapana. Itse olen vahvasti samaa mieltä kuin ihana ystäväni, joka kirjoitti minulle mm. näin:
On kaks tapaa synnyttää ja jokaisen meidän kroppa erilainen, niistä tavoista valikoituu se, kumpi on itselle ja vauvalle parempi.
Siinä se tärkein! Eikä se tapa, vaan se palkinto <3.
