Otsikon mukainen olo on kyllä meikkiksellä nyt! Voi minkälaisen lauantai-illan mulle järjestitte, huh sentään! Sain vauvan hetki sitten nukkumaan ja pikkuhiljaa asia alkaa iskeä tajuntaan… Minun blogini on voittanut vuoden inspiroivimman sisustusblogin tittelin! Siis voittanut, ihan ykkössijan! Muutaman kerran täytyi klikata tuota He ovat vuoden inspiroivimmat -artikkelia ja hieraista silmiään. Voi elämä, täytyy sanoa että en osannut tätä odottaa, niin upeita blogeja äänestyksen top kymppiin pääsi! Sitten kun viikko sitten luin, että blogini on päässyt top vitoseen, ajattelin hihkaista asiasta täällä blogissanikin. Myöhemmin äänestyksen päätyttyä sain vielä tiedon, että blogini on päässyt top kolmoseen: kolmen inspiroivimman sisustusblogin joukkoon. Luin tuon tiedon ääneen miehelleni ja itkeä pillitin :D. Ehkä tuo kertoo osaltaan, kuinka otettu olin jo kolmen parhaan joukkoon pääsystä!
Tämä voitto ei olisi parempaan saumaan voinut tulla, ei millään! En ole tästä aiemmin kertonut, mutta nämä viimeiset kuukaudet ovat olleet aika haasteellisia esikoisvauvan äitinä; olen usein mielessäni ollut lyömässä blogihanskoja tiskiin. Välillä on tuntunut turhauttavalta: mistä aikaa blogille ja uusille postauksille tämän uuden arjen keskellä. Kädet tuntuvat usein olevan ihan täynnä vauvan, kissojen, kotitöiden ja muiden arjen puuhasteluiden kanssa. Blogin sisustusjutuille, kissajutuille, vauvajutuille yms. ei aina tunnu löytyvän aikaa. Sitten kuluu aikaa ja tulee uusi päivä, parempi päivä. Vauva nukkuukin jonkin pätkän päiväunia ja ehdin hengähtää hetken näiden blogijuttujen äärellä, inspiroitua ja nauttia vuorovaikutuksesta kanssanne. Ja kuinka lukemattomia kertoja teidän viestinne ovatkaan tuoneet hymyn huulilleni tai liikutuksen kyyneleet silmiini. Kuinka monesta teistä on tullut aivan kuin ystäviä mulle, blogimaailman ystäviä. Miten voisin teistä luopua? En mitenkään! Te mahdutte mun maailmaan, te kuulutte mun maailmaan!
Mies kysyi alkuillasta, että harmittaako, kun en nyt ole siellä blogigaalassa. Sanoin, että no joo, mutta mun paikka on nyt kotona. Vauva tarvitsee mua enemmän kuin kukaan muu. Blogigaaloja tulee myöhemminkin, mutta meidän vauva on vauva vain nyt. Mikään ei olisi saanut mua tänään lähtemään Helsinkiin, jättämään pientä poikaani kotiin isänsä kanssa (vaikka hyvässä hoidossa olisi täällä ollutkin), vaan kuuntelin sydäntäni ja jäin kotiin. Olisihan se ilman muuta ollut aivan huikeaa kokea tuo gaalajännitys paikan päällä ja odottaa siellä sydän tykyttäen, miten blogini sijoittuu… Mikään ei kuitenkaan korvaa sitä, että sain taas yhtenä iltana olla katsomassa, kun pieni poikani syö iltapuuroa hassuilla äänillä säestettynä, kiskoo pienillä pulleilla sormillaan hiuksistani, kuolaa vaatteilleni, kiljahtelee, järsii olkapäätäni. Saada olla hänen vieressään, kun hän käy yöunille ja toivottaa hyvät yöt. Olla myöskin aivan lähellä, kun hän aamulla herää, sanoa huomenta kulta ja saada ihastella sitä kaunista hymyä <3. Noissa merkeissä alkaa huominenkin päivämme.
En tiedä mitä sanoa, voin vain kiittää, joten kiitos ihan jokaiselle äänestänne! Toivottavasti voin tarjota teille inspiraatiohetkiä myös tulevaisuudessa! Kiitos!
