Vuoden vaihtuessa on mukava hetkeksi pysähtyä ja koota mennyttä vuotta mielessään. Aivan erityisen mieluista se on silloin, kun kirjoittaa blogia. Tykkään lukea näitä tämäntapaisia koosteita muiden blogeista, toivottavasti tekin. Kokosin tähän postaukseen merkittävimmät tapahtumat viime vuodelta, kuvituksena sekalaisia kuvia samaisen vuoden varrelta.
Olen tehnyt tällaiset vuosikatsaukset joka vuosi; viimeisimmän, jossa muistelin vuotta 2012, löytää Niin paljon mahtui taas vuoteen tähän… -postauksestani. Samaiseen postaukseen olen koonnut linkit myös vanhempiin vuosimuisteloihin, jos joku haluaa nekin käydä lukaisemassa.
Kun mietin kulunutta vuotta 2013, meinaa ihan hengästyttää. Mietiskelin vuoden vaihtuessa, millä sanalla vuotta kuvailisin eikä mieleeni tullut mitään muuta kuin tyhjentävä sanapari huh huh – sekä hyvässä että pahassa, mutta huomattavasti enemmän kuitenkin hyvässä. Vuosi piti sisällään suuria muutoksia sekä työelämässä, blogielämässä että henkilökohtaisessa elämässä. Rohkein päätökseni taisi olla pitkästä, vakituisesta työsuhteesta irtisanoutuminen, voi että miten se kannatti! Huomasin, että jotain on todella pielessä, kun aloin näkemään painajaisia ja nukkumaan levottomasti. Tuohon merkkiin havahduin ja tiesin, että nyt viimeistään on toimittava. En voi sanoin kuvailla, miten oikea päätös se oli ja miten koko elämä alkoi sen ansiosta näyttää ihan erilaiselta – en edes muistanut, että elämä voi olla tällaista! Tuo viimeinen lause taitaakin olla eniten käytetyin lauseeni kuluneena vuonna :).
Kun tuo päätös oli tehty ja vanhasta lopullisesti irtauduttu, oli aika blogimuutoksille ja sen myötä blogini siirtyi syyskuun alussa Indiedays-portaaliin. Portaalibloggaamisesta puhutaan paljon, jostain syystä usein ne huonot puolet tuodaan räikeimmin esiin. Omaan kokemusta portaalibloggaamisesta reilun 1,5 vuoden ajalta ja omalle kohdalleni tämä sopii siinä missä muutkin bloggausmuodot – päätän edelleen itse kaikki postausaiheeni ja postaustahtini, myös blogini ulkoasun olen saanut itse päättää (tähän vihdoin luvassa jonkinmoisia muutoksia tämän vuoden aikana!). Ainoa asia, mihin en itse vaikuta, on blogini mainospaikkojen myynti.
Samoihin aikoihin blogimuuton valmisteluiden kanssa tapahtui taustalla suuria. Saimme tietää pienestä ihmisestä, joka sisälläni oli alkanut kasvaa. En ikinä unohda sitä hetkeä, jolloin tein raskaustestin. Se oli maanantai-iltapäivä ja olin alkanut aavistella asiaa jo edellisestä torstai-illasta lähtien. Sitä niin tuntee oman kehonsa! No, vasta maanantai oli päivä, jolloin testi kannatti tehdä, joten odotin sinne asti. Mietin kuumeisesti, mistä apteekista testin ostaisin, jotta en törmäisi tuttuihin :D. Muistan aina sen sekunnin, kun huomasin sen toisen punaisen viivan ilmestyvän tikkuun koko ajan vahvempana ja vahvempana – jo ennen kuin olin ehtinyt laskea sen kädestäni vaikutusaikaa odottamaan! Koko ajan tuntui siltä, että asia tapahtui jollekin toiselle, mutta jostain syystä minäkin olin paikalla, heh. Silmiäni räpytellen tuijotin ja tuijotin, mutta kyllä se toinenkin viiva siinä oli ja pysyi. Täysin sama juttu seuraavana aamuna. Siinä se sitten oli, luotettava tulos kaksikin kertaa ja niin alkoi meidän oman pienen salaisuuden pitäminen.
Elokuun loppu ja koko syyskuu meni varoessa puheitani ja jännittäessä, milloin möläytän asian jollekin… Voi miten vaikeaa oli salata asia omilta vanhemmiltani, tuntui etten voinut katsoa heitä silmiin! Olin varma, että äiti näkisi asian pelkästään kasvojani katselemalla. Vaikeinta oli Mallorcalla, jossa sain jännittävän, monta tuntia kestävän vuoristoajelun päätteeksi raskaudesta johtuvan huimauskohtauksen ja kaaduin portaissa. Kaaduin suorilta jaloiltani jalkojeni päälle murtaen pohjeluuni ja venähdyttäen myös toisen jalkani. Kyllä teki mieli soittaa vanhemmilleni rakkaaseen koti-Suomeen ja itkeä mulla on jaloissa jotku vammat ja kaiken lisäksi odotan vauvaa… En kuitenkaan sitä tehnyt, sillä en halunnut huolestuttaa heitä enempää kuin oli pakko. Pohjeluun murtuma selvisi vasta Suomeen palattuamme, jolloin rohkaistuin röntgenkuviin usean lääkärin vakuutettua, että se on vauvalle turvallista lyijyliivisuojausten ansiosta. Mallorcalla olin niin shokissa, että en tajunnut edes pyytää ultraa vauvan voinnin tarkistamiseksi, joten sekin tehtiin vasta Suomessa. Vauvan voinnista huolestuinkin kunnolla vasta jälkikäteen, kun olimme olleet Suomessa jo jonkin aikaa ja kävinkin sitten muutamassa ylimääräisessä ultrassa tuon huoleni vuoksi. Huojennus oli aina suuri, kun näki pienen touhuavan innokkaasti kohdun turvassa. Serkkuni sanoja lainatakseni: vauva oli selvästi päättänyt pysyä matkassa mukana.
Kauan odotettu yhteinen aurinkolomamme muuttui täysin erilaiseksi, mitä olimme ajatelleet, mutta sellaistahan tämä elämä on: ennalta-arvaamatonta. Tietysti hieman harmitti, sillä olimme ajatelleet lomaa viimeiseksi kahdenkeskiseksi lomaksemme hetkeen (pariinkymmeneen vuoteen? :D)… Tokihan se sitä olikin, mutta aivan erilaisissa tunnelmissa. Onneksi huumori kantoi tuonkin ajan ja kipujen yli ja saimme lomasta todella hauskoja ja erilaisia lomamuistoja, joita muistelemme nauraen vielä pitkään!
Vauvauutisen salaaminen tuntui vaikealta myös tämän blogin kirjoittamisen kannalta. Täälläkin vaistomaisesti varoin sanojani… Ilmeisesti epäonnistuin jonkin verran, sillä aika moni oli uutiseni jo etukäteen aavistanut. Kerron sulle salaisuuden… -postaukseni on omasta mielestäni blogini vuoden 2013 postauksista se ikimuistoisin. Kävin itsekin sen nyt tämän lähes kolmen kuukauden jälkeen kommentteineen lukemassa ja kyyneleethän siitä seurasivat. Tuon postauksen jälkeen huokaisin kuitenkin helpotuksesta: nyt asia oli kerrottu julkisestikin eikä sitä tarvinut salata enää keneltäkään.
Tämän kilometrin pituisen postauksen loppuun haluan lausua kiitokset teille blogini lukijoille. Kiitos tähänastisesta seurastanne ja vierailuistanne blogissani! Ymmärrän ja tiedän, että aina ei jaksa tai huvita jättää merkkiä itsestään eikä täällä mitään kommentointivelvollisuutta olekaan, mutta silti ne teidän jättämät positiiviset sanaset ilahduttaa ja sykähdyttää aina ihan suunnattoman paljon! Ne inspiroivat ylläpitämään tätä blogia ja palaamaan tänne päivä toisensa jälkeen. Olipa kyseessä sitten pitkäaikainen, uskollinen lukija tai uudempi, vastikään blogini äärelle löytänyt lukija, on aina yhtä mahtava tunne kuulla teistä. Joten, kiitos että olet siellä!