Unikouluasiaa tähän väliin! Toivottavasti täällä olisi unikoulukokemuksen omaavia kuulolla… Vertaistuki tulisi nyt tarpeeseen! Aloitimme nimittäin unikoulun tänään, päivän ensimmäisten päiväunien kohdalla. Päiväunista se on hyvä aloittaakin, kun vanhemmat ovat silloin virkeimmillään. Mies unikoulutti, minä pysyttelin poissa huoneesta maidon tuoksuineni. Toteutimme lempeää unikoulua; Pick up, put down -menetelmää. Siinä vauvaa ei jätetä yksin itkemään, vaan hänet nostetaan aina syliin olkaa vasten rauhoittumaan. Heti kun itku lakkaa, hänet lasketaan takaisin sänkyynsä. Jos itku ei lakkaa, häntä pidetään tietty maksimiminuuttimäärä (ikäkuukausista riippuen) sylissä ja lasketaan sänkyyn, vaikka itkisikin. Ensimmäisille päiväunille nostoja kertyi hieman alle 20 kunnes vauva nukahti nyyhkyttäen, itse itkin viereisessä huoneessa… Päiväunien kesto oli tunnin (yleensä päivän ensimmäisten unien kesto on maksimissaan 45 minuuttia). Hetki sitten hän meni päivän toisille päiväunilleen. Tällä kertaa nostoja tuli miehen muistin mukaan 4-5, vauva rauhoittui ja nukahti lopulta tassutteluun eli selän silittelyyn. On nukkunut yli tunnin ja nämä unet ovat olleet kestoltaan yleensä aika tarkkaan 35 minuuttia.
Jännityksellä odotan iltaa ja yöunille käymistä. Tähän asti minä olen yksin nukuttanut vauvan yöunilleen, hän on yli 90 % kaikista illoista nukahtanut rinnalle. Nyt iski kamala surku tuosta, että enää niin ei voi tehdä! Vauva kun tulee siitä niin onnelliseksi ja nyt vein sen häneltä pois. Olisiko sittenkin pitänyt sinnitellä vielä jokunen kuukausi, niin pitkään kuin imetän, sillä vauvahan on kohta jo kahdeksan kuukautta… Jos yöt ovat olleet jo kolme kuukautta tosi katkonaisia, niin ehkä vielä menisi samanmoinen pätkä? Tosin nyt olen saanut näiden univelkojen myötä pääkivuista uskollisen ystävän… Mutta entäs sitten kun imetys päättyy, onko unikoulu ajankohtainen silloin? Täytyyhän hänet silloinkin opettaa nukahtamaan ilman rintaa eli olisiko se sitten joskus joka tapauksessa edessä…
Voi voi, tuli niin yllättäen nämä tunteet. Olinko sittenkään henkisesti valmis tähän, vaikka joka yö yli kuukauden ajan olen jo vannonut, että huomenna se unikoulu starttaa… Lisäksi mietityttää ensi yö. Vauva nukkuu 12 tunnin yöunia, tuntuisi jotenkin kohtuuttomalta olla imettämättä noin pitkä aika. Kysyin lääkäriltä vinkkejä tähän ja hän sanoi, että alkuun voi ottaa kaksi yöimetyskertaa ohjelmistoon ja pikkuhiljaa vähentää yhteen ja sitten jättää ne kokonaan pois, jos en halua heti kokonaan niitä lopettaa. Hän oli kuitenkin sitä mieltä, että vauva jaksaisi 12 tuntia syömättä. Onko teillä tästä minkälaisia kokemuksia; miten olette toimineet?
Tuntui niin kamalalta kuunnella sitä itkua ja sitten nyyhkytystä, johon hän lopulta nukahti. Halusin vain juosta hänen luokseen, ottaa syliin ja tehdä vaikka mitä, jotta se itku olisi loppunut. Valvoa vaikka kuinka monta kuukautta, kunhan hänen ei vain tarvitsisi itkeä. Valtava epätietoisuus ja syyllisyys vaivaa eikä tiedä kuuntelisiko sydäntä vai järjen ääntä… Voi miksi me naiset olemme niin tunteellisia!