Tosin härkä-horoskoopin itselleen valinnut vauvamme edelleen masun sisäpuolella… Tärkein uutinen on toki se, että hän voi siellä hyvin, mutta kyllä tällainen käynnistelyprosessi hieman omaa kärsivällisyyttä koetteli. Kolmen päivän kypsyttelypillerit eivät tehonneet, joten nyt ei auta kuin odotella, jos luonto alkaisi hoitaa omaa osuuttaan. Oikein muuta ei tässä tilanteessa ole tehtävissä.
Vietän nyt pari välipäivää kotona ja sen jälkeen käyn osastolla kontrollissa. Vasta sitten seuraavien osastotutkimusten jälkeen mietimme, miten etenemme, joten pieniä askelia kerrallaan…
Sydän oli pakahtua onnesta, kun pääsin kotiin kissoja halimaan! Huomasin heti, että jotain muutosta mahan kanssa on tapahtunut, sillä oli huomattavasti vaikeampi kumartua nostamaan kissoja lattialta syliin kuin vielä lauantaina. Nuorempi kisuneiti, söpö pulloposkeni, otti paluuni ihan lunkisti eikä juurikaan tunteitaan näyttänyt. Näytti lähinnä siltä, että henki salpautuu, kun rutistin niin kovasti :D. Vanhempi kisu antoi kunnolla halia, voi pientä <3. Turkkinsa näytti hieman paremmalta: ei uusia kaljuja kohtia ja karva näyttäisi alkaneen kasvaa hyvin takaisin! Täytyykin tästä seuraavaksi soittaa eläinlääkärillemme Ouluun ja kysyä jatkosta: tarvitseeko kisu vielä lääkekuuriaan vai miten etenemme.
Heti kun olin kisut halinut, kaaduin omaan sänkyyn makoisille päikkäreille. Voi elämä miten maailman paras sänky se tyynyineen ja peittoineen onkaan; niin muhkea ja miten helppo sieltä onkaan nousta ylös! Kolme huonohkoa yötä takana, joten ensi yönä varmasti uni maistuu. Otan nämä kotipäivät nyt ihan rentoilun kannalta ja lakkaan yrittämästä mitään kikkoja synnytyksen käynnistämiseksi. Ehkä jos nyt ahkerasti saunoisi ja jatkaisi akupisteiden painelua (uskon siihen, sellaisia tuntemuksia se kohdussa aiheuttaa!), mutta antaisi luonnon hoitaa loput. Olen nimittäin sitä mieltä, että jos koko ajan yrittää vauhdittaa asiaa, on jatkuvassa jännitystilassa eikä kroppa taatusti tee yhteistyötä. Tehokas keino voi siis olla se, että lakkaa yrittämästä liikoja, ajattelee mahdollisuuksien mukaan muita asioita ja pysyy aivan rentona.
Nämä kuvat eivät liity asiaan millään tavalla, mutta kuvastavat ehkä sitä, että yritän kääntää ajatukseni johonkin toisaalle ;).
Vaikka osastolla mukavat oltavat olikin ja hoitajat aivan ihania, niin kyllä näitä aurinkoisia kevätpäiviä vain mielellään kotona viettää! Ennen saunaa jokin kiva kävelylenkki ilta-auringossa ja sitten ajoissa nukkumaan. Kyllä koti on koti eikä tämänveroista paikkaa maailmassa ole toista! <3
(Kuvat lainattu Alvhem/Fredrik Karlsson.)
Jaksamista odotteluun! Tuo on kohtalaisen turhauttavaa… mulla käynnisteltiin aikoinaan kaksossynnytystä viikon verran (viisi päivää, kaikki muut synnyttäjät tuli ja meni, mä vaan olin ja odotin eikä mitään tapahtunut…), yksi päivä oltiin jopa synnytyssalissa tipassa – ja minä vaan nukuin :D Kun ei supistellut niin ei, siis riittävästi. Sitten sovittiin suosista keisarinleikkaus seuraavalle viikolle koska totesin, että mun kohtu taisi olla jo ihan väsy. Ja niin se kai olikin. Pääasia että sain kaksi tervettä tyttöä vuoronperään syliini :)
Tsemppiä siis viimemetreille! Kyllä tuo odotus ihan pian loppuu ja sitten olettekin ihan kaikki kotona, vauvan kanssa <3
Kiitokset Marja! Tänään tämä turhautuminen on oikein kunnolla iskenyt tajuntaan… Ja on alkanut tuntumaan, ettei mullakaan tämä synnytys koskaan luonnollisesti starttaa. Odotan jo sitä aikaa, kun tämä ns. elämän seisahtuminen on ohi :).
Loistava asenne, jatka samaan malliin! :) Milläs viikolla olet nyt virallisesti menossa?
Yritän, mutta heikolta näyttää… Tässä mennään jossain 40-41 viikoilla, ollaan lääkäreiden kanssa hieman eri mieltä lasketusta ajasta ;).
Tiedän tunteen ja hermot meni kun vähän väliä kuului kysymys jostain ’joko se on syntynyt?’ ’Me jo aateltiin, että se on syntynyt, kun mitään ei kuulu…’ ;) Tarkistin oman esikoisen syntymäajan se oli 41+2. Josko pääsisit samaan? :) Odottaminen itsessään ei välttämättä ole niin tuskallista, mutta se, että jotain on jo tehty tai yritetty eikä mitään tehoa. Meistä moni on kyllä hengessä sun kanssa mukana, koska tiedetään tarkkaan miltä susta juuri nyt tuntuu. :) Hae iso pussi karkki, löhöä sohvalla ja katso joku hyvä leffa! :)
Heh, kuulostaa tutulta :). Tuntuu, että muutkin turhautuu kun ei mitään tapahdu, mutta kyllä tämä itse odottajalle tuskallisinta ja turhauttavinta on. Ja vielä tämä mun kärsimätön luonteeni tässä tilanteessa niin HUOH :D. Ehkä tässä nyt sitten opetetaan mulle malttia.
Vointi on selvästi muuttunut huonompaan ja liikunta vaikeutunut noiden osastopäivien jälkeen, joten sekin koettelee nyt enemmän. Mietin välillä sitäkin, että ehkä vauvan pää on jotenkin väärässä asennossa eikä siksi laskeudu/pääse laskeutumaan yhtään alemmas eikä sen vuoksi kypsyttelypilleritkään auttaneet… Lääkäri totesi tuohon, että se on kyllä aika harvinaista – joo-o, mutta mahdollista! Nooh, eiköhän tuokin ajallaan selviä.
Te ootte kyllä aivan ihania tsemppaajia ja hengessä mukana eläjiä, en osaa sanoin kuvata! <3
Taidan laittaa popcornit paukkumaan :).
Vauvan vääräasentoisuus on mahdollista, et sinä ollut väärässä kun sitä lääkärille veikkasit. Ihmelääkäreitä siellä, kun luki tuon sun uudenkin postauksen.. Meillä poika syntyi avotarjonnassa, vaikka pari päivää ennen synnytystä tällaisesta asennosta ei ollut ultrassa mitään havaintoa. Jostain luin, että jos vauva on avotarjonnassa niin se hidastaa aukenemista, koska vauva ei pääse luonnollisesti etenemään synnytyskanavassa. Eli never knows. Niin tai näin, ei hoitohenkilökunta saisi koskaan täysin jyrätä jotain asiakkaan mielipidettä tai epäilystä, koska melkeinpä mikä vain on mahdollista ja tuossa tilanteessa kuin sinä, on äidin ajatukset otettava ehdottomasti huomioon. Mutta toivotaan ettei sen kummempaa. Ei ne ikuisuuksia odota vauvan syntymää, vaan rupeavat sitten toimimaan jollei tosiaankaan poika ota onkeensa syntyä. ;)
Mustakin on tuntunut tänään että ihmelääkäreitä, tuo tämänaamuinenkin HUOH. Itkin siellä, että tunnen et mua pakotetaan alatiesynnytykseen ni totes vaan että ei nyt pakoteta, mutta sillä täytyisi aloittaa. Että sektiossa enemmän riskejä, tuota ne kyllä jaksaa hokea. Mutta kyllä tähänkin uupuu totaalisesti, sekä henkisesti että fyysisesti ja koko synnytys vasta edessä… Sanoin, että on kyllä paljon hyviäkin sektiokokemuksia ja nopeita toipumisia niistä, niin lääkäri ja kätilö totesivat, että he näkee enemmän synnytyksiä kuin minä ja tietävät, että alatiesynnytys on turvallisempi. Meinas pää räjähtää enkä puhunu enää mitään.
Oma sänky tuntuu sairaalan jälkeen NIIIIN luksuspaikalta! Niinpä, nyt vaan rentoudut! ♥
Siis todella! Nukuin jopa 5 tuntia putkeen – taivaallista! Ja muutenkin pitkät yöunet ja kahdet päikkärit tänään :P.
Tuntuu et nää sun postauksen kuvat ain tosi paljon toistaa jo aikasemmin nähtyjä kuvia ja sit kans aika usein postauksis on kuvia jotka ei sit liity ollenkaan tekstiin.miksi?
Tämä oli mennyt roskaposteihin…
Siksi, että mulla on ollut viime aikoina hieman muutakin tekemistä kuin tuottaa sinulle uutta kuvasisältöä blogiin.
Voi, toivotan kovasti sinulle jaksamista ja kärsivällisyyttä. Kuopukseni syntymästä on yli 7 vuotta aikaa, mutta muistan tarkasti, millainen p**seelle ammuttu karhu olin loppuajasta. Esikoinen syntyi monta viikkoa etuajassa ja olin täysin varma, että niin toinenkin tekee. Aloin olla tulisilla hiilillä jo 10 päivää ennen laskettua aikaa. Tyttö syntyi sitten täsmällisesti laskettuna päivänä.
Helppohan se on täältä ruudun takaa sanoa, mutta olet ihan loppumetreillä. Koeta jaksaa sinnitellä vielä vähän aikaa. :-)
Kiitos, noita kyllä tarvitaan! Jotenkin tänään alkanut tuntumaan, ettei tämä raskaus pääty ikinä :D.
Pikku-poikanen haluaa jekuttaa ja yllättää teidät toden teolla ja syntyy juuri silloin kun vähiten sitä odotat :) Rentoja päiviä!
Näin se taitaa olla… Kiitos!
Seuraillut olen edelleen blogiasi ja olen kovasti hengessä mukana, vaikka en olekaan kova kommentoimaan. Jännittävää!
Ajattele, kohta on lähellä se historiallinen hetki. En tiedä, miten minusta on jotenkin tosi merkittävä ja historiallinen se hetki, kun tullaan sairaalasta kotiin, astutaan kynnyksen yli -kaikki KOLME. Tuon hetken jälkeen teitä ei ole enää koskaan vain kahta.
Terveisiä kisuiltamme. Tänään nappasin pitkäkarvaisen Nekun poskesta, onneksi vielä irrallaan kipittelevän, punkin. Yäk, nyt se taas alkaa.
Tiedätkö, meilläkin on kova vauvakuume. Tytär. 19-v, ei muusta puhukaan kuin vauvasta ja etsii netistä isäehdokkaita. Hih, se on varsakuume:D
Kiva kuulla Heidi! Olen itsekin kuvitellut tuota kotiintulohetkeä mielessäni, se on varmasti tosi tunteikas tilanne. Vauva tulee ensimmäistä kertaa kotiin ja siitä alkaa erilainen elämä.
Täälläkin on kissoille laitettu ensimmäiset kirppu-/punkkiehkäisyt jo kolmisen viikkoa sitten.
Muistakaa ottaa valokuva tuosta hetkestä.
Niin täytyy ehdottomasti muistaa tehdä! :)
Toivottavasti sait hyvin nukuttua yön kotona. Hetken jo luulin otsikosta että olette jo pojan kanssa kotona mutta ei ihan niin pikareissua synnytyssairaalaan tehdä :) Kovasti voimia sinulle, kohta on pieni poika sylissä <3
Oli kolmen yön tauon jälkeen ihana nukkua jopa 5 tuntia katkeamatonta unta! Senkin jälkeen unta vielä riitti, samoin kahdet päikkärit tullu nukuttua tänään ;). Hieman sairaalaunivelkoja kuittailtu…
Kiitos <3.
Ehkä nyt on jo alkanut tapahtua, kun sinusta ei ole tänään kuulunut.. Toivottelen jo hurjasti onnea koko perheelle :)
Voih, ei vieläkään… Elän elämäni pisimpiä päiviä, siihen tulokseen olen tänään tullut :D.
En edes tiennyt, että synnytystä voi joutua noin odottelemaan. Itsellä nämä raskaus asiat ovat vasta edessä :) Ihanaa, että olet jakanut meille myös nämä henkilökohtaisemmat jutut. Juuri siksi tunnut kuin isosiskolta :)
Voi, et usko miten ilahdutit Emma! Tuhannet kiitokset! Aina ei tosiaan ole helppo jakaa näitä henkilökohtaisia juttuja, mutta tällaiset palautteet rohkaisevat :).
Tsemppiä ja jaksamista odotteluun!
Pidetään peukkuja, että kunnon päikkärit ja rentoilu auttavat – vauvakin rentoutuu ja tuumaa, että ehkä sittenkin malttaa jo tulla vanhempiaan ja maailmaa katsomaan :)
Varmasti tekee ihan hyvää kerätä pari päivää voimia ja unia kotona, niin jaksaa sitten paremmin.
Iso kiitos, nuo tulevat tarpeeseen! Tällainen lepotauko tekee kyllä hyvää sekä keholle että mielelle, tai ainakin tuolle ensimmäiselle ;). Mietin jo osastolla ollessani, että apua seuraako tästä synnytys ja univelkaa on jo aika kivasti kertynyt valmiiksi… Nyt ladataan taas akut ja odotellaan seuraavaa osastovierailua :).
Voimia viimemetreille, kyllä se siitä käynnistyy. Täällä ruudun takana on runsas joukko myötäeläjiä (varmaan näkyy kävijämäärissä), joiden on pakko vähän väliä tarkistaa onko mitään tapahtunut ;).
Tähän on niin helppo samaistua kun itselläkin on ollut samat tuntemukset jokaisen viiden lapsen kohdalla. Vaikka kieltämättä eka lapsi on jotain aivan ainutlaatuista.
Sen tohdin luvata, että kaikki nuo huolet ja kivutkin ovat sen vaivan arvoisia.
Palkkio niistä on niin mahtava,oma pieni tuhiseva käärö kainaloon josta riittää rakkautta elämäsi jokaiselle päivälle.
Onnea teille molemmille tulevaan koitokseen.
Lämmin kiitos viestistäsi! Te myötäeläjät olette kyllä niin tärkeitä mulle.
Ehkä se on just tämä ensimmäinen raskaus, jolloin tuntuu kaikista tuskaisimmalta ja meinaa usko loppua, että syntyykö vauva koskaan :D. Ulkomaalainen, huonohkoa suomea puhuva lääkärikin totesi maanantaiaamuna, että tilanteeni on aika toivoton :D.
Ihan totta tuo mitä kirjoitit: mistään teosta tai asiasta tässä maailmassa ei ole luvassa samanarvoista palkintoa.
Voi kunpa pikkuinen ymmärtäisi jo alkaa tulla pois. <3 Voimia! Ehkä oletkin jo synnärillä. :)
Kiitti! Kotona ollaan :).
En ole lukenut kaikkia postauksia ja jäi askarruttamaan, että miksi synnytystä lääkkeellisesti käynnistellään, jos laskettu aika ei ole vielä ylittynyt kahdella viikolla eikä vauvalla ole mitään hätää? Eikö olisi parempi odotella luonnollista käynnistymistä, kun se kuitenkin suurella todennäköisyydellä tapahtuu ennen kuin 42 viikkoa on kasassa?
Ymmärrän mietteesi, syitä tuohon on useitakin, joita en kaikkia täällä lähde erittelemään. Luonnollisuus on usein parasta, mutta ei aina. Tämä on tapauksessani ollut monella tapaa paras vaihtoehto, jotta vauva mahtuisi syntymään alakautta. Täällä tunnutaan välttelevän sektiota viimeiseen asti. Osasyy on myös synnytyspelkoni ja siitä johtuvat seikat.
Muualla Euroopassahan on hyvin yleistä, että synnytys käynnistetään viimeistään laskettuna päivänä, sillä kohtukuoleman riski kasvaa niin merkittävästi sen jälkeen.
Miksi sektiota vältellään? Oletko itse ehdottomasti alatiesynnytyksen kannalla? Minulla on takana kolme erilaista synnytystä, joista yksi on sektio. Toivuin sektiosta melkeinpä nopeammin kuin alatiesynnytyksistä. Kivut tulevat sektiosynnytyksessä vasta jälkeenpäin, mutta ovat huomattavasti helpommin hallittavissa. Suosittelen lämpimästi sektiota ja voit kyllä tilanteessasi vaatia sitä, jos haluat. Potilasta on hoidettavan häntä kuunnellen ja yhteisymmärryksessä. Synnytyspelko on yksi indikaatio sektiolle. Voimia sinulle mihin synnytystapaan sitten päädytkin.
En ole ehdottomasti alatiesynnytyksen kannalla ja mitä enemmän aikaa kuluu (ja vauvan paino nousee), sitä enemmän alan kallistua sektion puoleen. Lääkärit vain hokevat, että sektiossa on enemmän riskejä sekä äidille että vauvalle, että aluksi täytyy ainakin yrittää alatiesynnytystä.
Tuntuu hullulta, että miten niin yksipuolisesti voivat päättää asiasta. Tuntuu, etten saa mielipidettäni kuuluviin. Kiitos tästä rohkaisusta Jaana, ehkä huomenna lääkärin luona osaan olla jämptimpi!