Ai että mulla on mukavia ja jännittäviä juttuja! Näin eilen niin ihanan näyn iltapäivällä, kun kävin avaamassa oven – vaikka tiesin, mitä portailta löydän, kyllä siinä sydän pakahtui. Kolme pientä tytön tylleröä siinä rivissä äiteineen <3. Tylleröt iältään 5, kohta 4 ja 2. Isot reput selässään, reput täynnä leluja. Kun ne reppujen sisällöt levittäytyi tuohon olohuoneen lattialle, en voinut muuta kuin ajatella, että sopivatpa meidän kotiin ja sisustukseen täydellisesti! :D
Sanon aina, kun meille tulee lapsiperhevieraita, että saa ottaa omat leluvarastot mukaan (meiltä kun niitä ei vielä toistaiseksi löydy)! On tärkeää, että lapsillakin on mukavaa ja aika kuluu. Olipa ihana seurata eilen tuon kolmikon touhuja ja leikkejä samalla kun vaihdoimme kuulumisia. Kun mies kotiutui harrastuksestaan, huikkasin että tuuhan kurkkaamaan meidän olohuoneeseen miten ihana näky! :)
Olen todella ylpeä meidän kattimateista, olivat niin rohkeita ja reippaita koko vierailun ajan, heh. Nuoremmasta kissasta en ole koskaan ollutkaan huolissani, on niin rohkea ja reipas tapaus ja häntä ylväästi pystyssä seisoskelikin tyttöjen muodostaman silitysringin keskellä, käsiä haistellen ja vähän nuolaistenkin. Vanhempi kissamme on hänkin todella ihmisrakas, mutta hieman varovaisempaa sorttia (tehokkaampi itsesuojeluvaisto kuin nuoremmalla uhkarohkealla…) eikä hän pidä kovista äänistä tai äkkinäisistä liikkeistä. Oli silti ihana nähdä, että lähes koko vierailun ajan kisu pysytteli samassa huoneessa eikä luikkinut karkuun. Makoili sohvan käsinojalla, asento oli rento, mutta silmät kokoa lautanen :D. Tarkkana kuin porkkana! Tytöt kävivät silittelemässä tasaisin väliajoin, todella nätisti osasivat käsitellä kissaa (kahdella tytöistä on omakin kissa). Juuri tuollaiset kokemukset lapsista auttavat kisua pääsemään jännityksestään ja hän saa rohkaisua. Jos kissa olisi kokenut tilanteen uhkaavaksi, olisi hän juossut karkuun, ei olisi hyökännyt lapsia päin.
Yritin houkutella tyttöjä meille yökylään, mutta kyllä he kotiin halusivat :D. Jäimme sitten miehen ja kissojen kanssa nelistään kotiin. Mutta ei kuulkaas mennyt kuin tunti ystävien lähdöstä, kun oma pienemme ilmoitti, että hei äiti ja isi, kohta saatte mut yökylään! <3
Istuin nimittäin sohvalla satsumoilla herkutellen, kun yhtäkkiä tunsin oikealla puolella aivan mahan pinnassa sellaisen selvästi ylöspäin nousevan kuplan, joka lopulta puhkesi. Meni pari sekuntia ennen kuin hoksasin kummastella että wo-hou, mikä toi oli! Sen jälkeen alkoi liikehdintä. Ei mitään kalan pyrstön hipaisuja tai perhosen siipien lepattelua, vaan kunnon möyrimistä ja joka puolella! Sellaista tunnetta, kuin joku olisi jollain tylpällä esineellä painellut sisäpuolelta ulospäin, liikuttanut esinettä samalla sivusuunnassa. Tunne kestää sekunnista kolmeen sekuntiin eikä aina ole ollenkaan miellyttävä, vaan jopa jonkin verran kivulias. Parhaiten liikkeet tuntuvat, kun istun risti-istunnassa (ajatella, jalkani taittuu jo hetkeksi tuohon vänkyräasentoon!). Hassua tässä on se, että tunsin näitä samaisia liikkeitä ensimmäisen kerran jo pari viikkoa sitten! Laitoin ne vain silloin jonkinlaisten kasvu- ja kiinnityskipujen piikkiin, mutta enää en laita. Tässä parin viikon aikana tuntemukset ovat olleet täysin satunnaisia ja hävinneet välillä päiväkausiksi, mutta nyt tunnen niitä jatkuvasti (poislukien unitauot) enkä usko, että nämä tästä enää mihinkään häviävät :). Nyt päivää kohti tunteet on olleet laimeampia eikä niin kivuliaita, ehkä sinne on nyt saatu raivattua kunnon möyrimisväylät? Liikkeitä tuntuu kyllä melkoisen kokonaisvaltaisesti, että en voi muuta kuin kehaista, että tehokasta tilankäyttöä vauva!
Hieman täällä ollaan silmät ristissä, nimittäin viime yönä tuli selväksi, että tämä vauva ei ainakaan aamuöisin nuku… Siihen päälle vielä kakomisääni olohuoneesta ja ei muuta kuin vanhemman kisuneidin oksuja siivoilemaan! Nuoremmalle kisulle ei moisia vahinkoja satu, mutta vanhemmalle kisulle aina joskus (karvapallojen aiheuttamaa). Neljältä siis täällä olohuoneessa joulutähtien loisteessa siivoilin, nyt hieman väsyttää…
On kyllä hassu fiilis, tästä tuli yhtäkkiä niin paljon todempaa!
Joku oikeasti möyrii mun mahassa! <3
Ihania vieraita ja ihania tuntemuksia!
Mua jännitti raskausaikana, että nytkö meidän pitää luopua kissasta, kun eihän tuollainen vanhus voi enää sopeutua uudenlaiseen elämään. Onneksi ei tehty mitään hätikoityjä ratkaisuja, nuohan ovat kuin bestiksiä nykyään, kissa ja poika <3 Aina pusketaan heti eteisessä kun tullaan kotiin ja todella hienosti (hieman äkkipikainen ja äksy) kissa on sietänyt silitysharjoituksia. Uskon, että aika on tehnyt tehtävänsä; molemmat ovat saaneet jo muutaman vuoden tutustua hiljalleen (ensin vähän kauempaa) toisiinsa ja toistensa liikkeisiin. Edelleen elohiirtä saa välillä muistuttaa, että kissavanhus voi säikkyä äkkinäisiä liikkeitä, mutta ei mua pelota niitä samaan huoneeseen jättää keskenään :D Uskon myös, että kissan olemassaolo on ollut omiaan opettamaan pojalle (eläimistä) välittämistä, kunnioitusta ja toisista huolehtimista. Yhdessä annetaan kisulle ruokaa ja toisaalta välillä annetaan nukkua rauhassa, koska "kisut nukkuu tosi paljon" <3
Voi kyllä ne vain voi, kun huomaavat ettei ole vaihtoehtoja! Eikä mikään muutos tapahdukaan käden käänteessä :). Kärsivällisyyttä tarvitaan joka osapuolelta, te olette siitä hieno osoitus.
Ihana kuulla tuosta teidän yhteiselämästä, kuulostaa tosi leppoisalta ja kivalta. Lemmikit on niin äärimmäisen tärkeitä, oman elämäni tärkeimpiä asioita on ollut mm. kultainennoutajamme, jonka saimme pitää luonamme 13 vuotta, koko lapsuuteni. Niin rakkaita muistoja noilta ajoilta, että haluan ehdottomasti omankin lapseni elämään lemmikin tai pari :).
Ja vahinkoja aina sattuu, oli lemmikkejä tai ei. Jos lapsi tekee itseään liian innokkaasti tykö ja saa vaikka naarmun poskeensa, ei siihen kuole, se on elämää ja opettaa myös osaltaan, että eläimiä tulee kunnioittaa.
Tällaiset tekstit ei kyllä tee vauvakuumeilijalle hyvää :D No ei, ihanaa lukea ja ajatella, että ehkä meilläkin sitten joskus…
:D Toivottavasti teilläkin sitten joskus! :)
Ihania aikoja elätte.Meillä liikkeet tuntuivat pitkään keveinä kuin perhosen siiven viuhahdus,alkuun en edes rekisteröinyt.Mutta kyllä sitä rajua liikehdintääkin ehti olemaan ihan riittävästi ja just aamuyöllä.Poika kyllä alkoi viisiviikkoisesta nukkua 10-12 tunnin yöunia,joten pelkoni yökukkuujasta osoittautui täysin turhaksi.Me jouduttiin ikäväksemme luopumaan kissoistamme tai muuttivat anoppiaan.Alusta alkaen oli selvä,että lapsirakkaat kisumme eivät hyväksyneet omalle reviirilleen uutta tulokasta.Onneksi päätös oli helppo tehdä, kun sijoituspaikka löytyi heti.Asioilla on tapana järjestyä.
Oi mikä mahtava nukkuja, yksi tuollainen kiitos :D.
Voi miten kurjaa, mutta onneksi saitte kissoille uuden kodin läheltä. Millä tavoin sitten reagoivat vauvaan?
Kiva lukea näitä sinun odotusajan kuulumisia, tulee ihan omat odotukset mieleen. Vauvan potkut, varsinkin ekan, oli kyllä huikeita! Kaksoset potkivat meikäläistä esikoista vähemmän, sillä heillä oli varmaan vähemmän liikkumatilaa masussa. Ota paljon kuvia kasvavasta masusta, itse en ottanut ja sekös harmittaa!
Olipa kiva kuulla että tykkäät näistä! Tänään liikkeet olleet jo aika vaimeita, ehkä ne vain sitten alkuun sattui tuolla tavoin… Hassua :).
Aivan ihanan reippaita teidän kisumisut :) Täälläkin jännä viikonloppu tulossa kun saadaan 2 poikaa yövieraiksi, ensimmäistä kertaa ikinä (jotka odottavat yökyläilyä innoissaan ) Sanoin kanssa että omat lelut mukaan koska täältä ei läydy kuin kisujen leuja ;D
Pojat 9 ja 12v ovat tottuneet kissoihin ja heidän ensi vierailukin meni kisujenkin osalta todella hyvin :)
Ihanaa kuulla että teidän maha asukki pitää teille seuraa ;D (vaikka olisihan yöt mukava nukkuakkin ;) )
Oikein ihanaa loppuviikkoa teille <3
P.s. täytyy mainostaa että olen uudessa työpaikassa nimeltä COBELLO, aah niin ihana joka naisen unelma sisustusliike ;)
Eikö :D. Onpa teillä kiva viikonloppu tiedossa, nauttikaa! Kisutkin varmasti tykkää kun on erilaista ohjelmaa. Tänään masukki ollut iisisti, vain laimeita liikkeitä tuntunut pariin kertaan. Ehkä se alku vain oli sitten noin kivulias :D. Täytyypäs heti googlettaa tuo Cobello, kieltämättä kyllä kuulostaa kivalta paikalta!