Kesällä kirjoittelin ihanista kissanpennuista ja etenkin siitä yhdestä, Helmiinasta, jonka kaunis ja herkkä katse porautui suoraan sydämeeni. Kerroin silloin, kuinka valtavasti halusin antaa kodin tuolle pienelle, mutta päätimme miehen kanssa sitten lopulta kuitenkin toisin. Asia harmitti kovasti, mutta minua helpotti, kun tiesin Helmiinan saavan kodin tuttavani luota.
Muistatte varmaan tämän kuvan? Tämä kuva hänestä saavutti valtaisan suosion mm. blogini facebook-sivuilla:

Helmiina tosiaan päätyi tuttavani luokse, jossa hän sai nimen Hilma. En viitsinyt mennä heti ensimmäisinä päivinä häntä sinne katsomaan, ajattelin että on parempi antaa kisun kotiutua rauhassa ja totutella uuteen perheeseensä. Oli aikomuksena kuvata häntä tänne blogiinkin. Vain muutaman päivän sisällä asiat saivat kuitenkin kovin surullisen käänteen ja tuo Helmiinan kaunis katse aivan uudenlaisia syvyyksiä… Tätä nykyä pieni Helmiina lepää kotinsa pihamaalla, hänestä tuli pieni enkelikissa. Hänen perheensä yritti tehdä kaikkensa hänen eteensä, mutta edes eläinlääkäri ei saanut häntä pelastettua eikä sen koommin edes selvitettyä, mikä pientä vaivasi. Kovin kipeä hän eläinlääkärin mukaan oli ja todennäköisintä on, että tuo pieni oli jo syntyessään hyvin sairas.

Ajattelin kertoa tästä, koska sain vielä eilenkin lukijalta kysymyksen asiaa koskien. Kovin surullinen tarina, mutta onneksi pieni nukkui levollisesti pois eikä kärsinyt enää kauempaa. Tuttavani perhettä ilostuttaa nykyään uusi kissanpentu, joka on aivan niin eloisa ja leikkisä kuin terveen kissanpennun kuuluukin.

Tähän samaan postaukseen voisin muistuttaa kaikkia siitä, miten tärkeää on tukea erilaisia eläinten hyväksi toimivia järjestöjä, yhdistyksiä yms. Näin joulun alla muistaa pienellä ruoka- tai rahalahjoituksella: joka paikkakunnalta löytyy varmasti oma lahjoituskohteensa. Itse ajattelin muistaa paikallista Eläinhoitola Kotipesää, jossa vapaaehtoistyöntekijät tekevät niin kovin arvokasta työtä eläinten hyväksi. Sieltä on moni koditon kissaraasu löytänyt kodinomaista turvaa ja lämpöä, väliaikaisen kodin.
Aion järjestää aikaa, jotta pääsen käymään Kotipesässä vielä ennen joulua muutama ruokakassillinen mukanani, sillä heidän facebook-sivuillaan näkemäni viesti osui kyllä syvälle sydämeeni enkä voisi nauttia joulusta, jos en tekisi omaa osuuttani heidän hyväkseen:

Tuoksuu kohta kotona uuneissa jouluherkut, siksi haluaa kodittomat lähettää omat terkut: olisimme iloisia jos märkäruualla tahtoisitte muistaa meitä, silloin me kiittäisimme naukuen teitä. Tonttu se varastoomme kurkki, eikä siellä ollut kuin muutama hassu purkki.

Jos asut paikkakunnalla, jossa ei ole mahdollisuutta auttaa eläimiä, voi Kotipesään (kuten moniin muihinkin vastaaviin paikkoihin) tehdä lahjoituksia suoraan heidän tililleenkin; tilinumero löytyy tältä sivulta. Aina on jotain, jonka voi vaikka jättää kokonaan ostamatta tai korvata tuote jollain edullisemmalla ja lahjoittaa säästyvät eurot hyvään tarkoitukseen.
Viimeksi viime talvena kävimme tuolla paikan päällä äitini kanssa; veimme eläimille pyyhkeitä, vilttejä, peittoja… Tuollaisetkin otetaan siellä avosylin vastaan! Silloinkin tuli itku kun kuulin erään kissan tarinan ja siinä onkin syy, miksi en käy siellä hirvittävän usein; murehdin kissojen kohtaloa päiväkausia jälkeenpäin (vaikkakin Kotipesässä heillä on erittäin hyvät oltavat!). Silti jokainen kissa ansaitsee sen oman kodin, sen oman ihmisen, jonka syliin käpertyä sekä riittävästi huomiota ja rakkautta <3. En voisi ikinä mennä sinne vapaaehtoistöihin. Itkisin varmasti päivittäin enkä haluaisi luovuttaa kissoja eteenpäin kenellekään tuntemattomalle, joten ne varmasti päätyisivät meille (tai minä muuttaisin sinne :D).

Talven tullen henkeni säästä ja sisään minut päästä. Ei elä kissa lumesta ja jäästä! Kodin, pedin ja ruokaa tarvitsen – olen kaverisi karvainen, Suomen kissakansalainen.

Suureksi onneksi on niitä ihmisiä, jotka antavat kodin jonkun sydämettömän ja julman ihmisen hylkäämälle kissaparalle ♥. Aina ei tarvitse välttämättä ottaa pentukissaa, aivan yhtä ihana lahja on jo aikuisikäänkin päässyt kissa. Tämäntapainen tarina on mm. eräällä todella suloisella ja halittavan näköisellä Tassumiehellä, jolle suurisydäminen Kaisa antoi kodin.

Ai että, itkuhan tässä taas tuli. Nyt mä meen halimaan mun omat murmelit niin niin perusteellisesti että! ♥♥

Onko teillä tapana muistaa säännöllisesti kodittomia eläimiä/tukea eläinsuojeluyhdistysten toimintaa?

Haastan kaikki teidät eläinrakkaat lukijat kirjoittamaan tästä aiheesta omassa blogissaan tai jos ei ole blogia, niin omassa facebook-profiilissaan!