Hei, on se syöpää.
Sanoo hiljainen ääni puhelimessa. Nuo sanat kaikuvat mielessäni, kaikuivat mielessäni läpi yön. Oksettaa, mahaan sattuu, huimaa.
Syöpä. Tuo helvetillinen syöpä. Minun perheessäni. Taas. Taas samalla ihmisellä, taas sama syöpä. Sama tilanne kuin seitsemän vuotta sitten.
Miksi? Miksi? MIKSI? Miksi kukaan ei vastaa???
Syöpä on maailman rumin, hirvein ja oksettavin sana. Vihaan sitä.
Elän vielä shokkivaihetta ja itkua riittää. Toivon, että kukaan ei tule sanomaan minulle, että itkun täytyy loppua. Jokainen on erilainen ja jokainen käsittelee asioita eri tavalla, omalla tavallaan. Toiset ovat herkempiä kuin toiset. Toiset ovat tunteellisempia kuin toiset. Toiset ajattelevat kylmästi ja järjellä, minä en. Minä ajattelen tunteella ja sydämellä. Kunnioittakaamme jokaista erilaisuudessaan.
Nämä sanat kirjoitin tänne muutama päivä takaperin päivänä, joka oli perheellemme hyvin musta. En ollut varautunut moisiin uutisiin, joten päivä oli aikamoinen shokki. En tuolloin kuitenkaan kyennyt tekstiä jatkamaan enkä postausta julkaisemaan. Nyt olen kuitenkin vahvempi ja täynnä taistelutahtoa läheiseni puolesta.
Minä terapioin itseäni puhumalla ystävilleni. Ja kirjoittamalla nyt tänne. En ole koskaan tullut tänne blogiini ahdistunein mielin. Tämä on yli seitsemän vuoden ajan ollut se hyvän mielen paikka, jossa löydän asioista ne hyvät puolet ja jossa saan hyvää mieltä, kiitos teidän. Nyt oli suuri kynnys avata blogi ja kirjoittaa tämä. Tunne on niin erilainen kuin ennen tänne klikatessani.
Viime päivien aikana olen vuodattanut kyyneleitä valtavia määriä. Myös tätä kirjoittaessani. Silti tuntui vahvasti siltä, että tätä asiaa on pakko avata täälläkin ja perheeni ymmärsi asian täysin. Koska ihan taatusti blogin loppuvuosi tulee olemaan erilainen kuin ennen. Jos blogiin mitään postauksia edes syntyy, nyt en osaa ajatella enkä ennustaa yhtään eteenpäin.
Jotta ette ihmettele, miksi välillä katoan.
Koska näiden reilun seitsemän vuoden aikana muutamista teistä on tullut todellisia blogiystäviä. Osan olen tavannutkin, osan kanssa ystävystynyt. Osa on tullut elämääni pysyvästi. Toki siellä on valtaisa joukko sellaisiakin lukijoita, joista en tiedä. Siellä on myös ystäviäni, kavereitani, tuttaviani. Tämä viesti tavoittakoon teidätkin, sillä kaikille ei ole vielä aikaa yksitellen kirjoittaa.
Olin viikonlopun yritykseni merkeissä Tullipakkahuoneen Joulumessuilla, vaikka torstaina sinne meneminen tuntui vielä täydeltä mahdottomuudelta. Hyvä, että menin, sillä kotona kököttäminen on nyt huono homma. Olen tässä viime päivien aikana huomannut taas jälleen kerran sen, miten aivan upeita ystäviä mulla on ja miten iso joukko heitä on! Miten olenkaan saanut heidät kaikki juuri minun elämääni ♥. Moni tarjoutui tulemaan seurakseni messuille ja kaksi päivää vietinkin siellä siten, että seuranani oli aina joko joku ystäväni tai perheenjäseneni ♥. Nyt on työn puolesta vuoden kiireisin sesonki meneillään ja sekin on tehnyt hyvää, kun saa välillä täysin uppoutua töiden pariin.
Olen mielestäni aina ymmärtänyt joulun perimmäisen tarkoituksen. Ja osannut arvostaa sekä nauttia siitä. Että saan olla ja viettää joulua rakkaimpieni parissa. Nyt tämä sairastuminen tekee tästä jotenkin niin paljon karumpaa.
Aluksi en voinut kuunnella enää joululaulujakaan, tuntui niin kamalalta. Nyt kuuntelen jo joululaulujakin entiseen tapaan. Niin ja nämä kuvat ovat kahden vuoden takaa eli ei ole vielä joulukuusta olohuoneessa…
Näillä näkymin vielä ennen joulua on edessä leikkaus, toivommekin niin. Hoidot alkavat ensi vuoden puolella. Tämä kaikki on koettu jo kertaalleen, mutta aivan yhtä hirveää tämä on nytkin. Eikö yksi syöpä riittäisi yhdelle ihmiselle, mietin toistuvasti. Miksi taas, miksi?! Mutta kuten eräs ystäväni sanoi; elämä yllättää välillä hyvässä ja välillä pahassa. Nyt on pahan aika, mutta kohta taas hyvän.
Tuo syövän piru ei tiedäkään, mihin iski. Se iski ihmiseen, joka on täynnä positiivisuutta, elämäniloa, elämänmyönteisyyttä ja elämänhalua. Syöpä ei ole tälläkään kertaa laadultaan aggressiivista, siihen keskitymme. Mutta me taistelemme sitä vastaan sitäkin aggressiivisemmin!
Miksi kirjoitan tästä blogiini? Toki selittääkseni blogin muutosta ja terapioidakseni itseäni, mutta on kolmaskin syy. Jos yhtään uskot rukouksen voimaan, toivon, että nyt rukoilet minun perheeni puolesta. ♥ ♥ ♥
Voimia Satu <3
Kiitos ♥
Hei! Kommentoin ekaa kertaa, vaikka oon ollu sun blogin vakiolukija jo vuosia. Tämä aihe kosketti, koska omassa perheessäni on syöpä ollut läsnä jo useamman vuoden ajan. Välillä enemmän, välillä vähemmän mutta koko ajan läsnä kuitenkin. Parina vuonna myös joulunalusaika on siitä syystä ollut todella ahdistava ja täynnä huolta. Siksi halusin kommentoida, sillä voin sanoa, että tiedän miltä susta tuntuu. Just tuo kun oksettaa, mahaan sattuu, huimaa… Niin tuttuja tunteita vuosien varrelta. Meillä on nyt kaikki hyvin just tällä hetkellä, kiitos kehittyneen lääketieteen ja uusien hoitojen. Toivon ja rukoilen sydämestäni, että teilläkin kaikki menee parhain päin. Jos jotain hyvää on syöpä tuonut, niin sen että se on lähentänyt meidän perhettä entisestään, ja ainakin minä osaan arvostaa elämää ja läheisiä entistäkin enemmän
Paljon voimia sinulle ja perheellesi! Fuck cancer.
Tosi kurjaa, että sinäkin nämä tunteet tiedät :( Liian paljon ihmisiä, jotka joutuvat syövän kanssa tekemisiin. Syöpä on kyllä sellainen koko perheen sairaus, vaikka itse sairastuneita olisikin vain yksi.
Kiitos paljon ja ihana kuulla, että teillä asiat nyt paremmin ♥
Anna itkun tulla. Niin kauan kuin sitä riittää. Anna tulla kotona ja julkisella paikalla, ihan missä vaan. Ja jos joku kysyy, niin kerro – jos pystyt. Ihmiset pääsääntöisesti ymmärtävät kyllä ja haluavat lohduttaa sekä tukea. Syövänperkele on sellainen, johon meistä moni valitettavasti pystyy ainakin jollain tasolla samaistumaan.
Totta, olen samaa mieltä!
Halaus sinulle! Ja liitän sinut osaksi rukoustani.
Anna itkun tulla, ei sen kieltäminen tai pidättäminen ainakaan auta tilannetta.
Meillä takana vaikea syksy oman lapsen kanssa. Kivutonta päivää odotamme. Kyyneleet välillä helpottaa, niinkuin nytkin, lentokoneessa lähtöä odotellessa. Elämään nekin kuuluu, kyyneleet ja vaikeudet, mutta ei anneta niiden meitä määrittää, tai ainakaan murentaa. Vielä tuolla on teille ja meille se parempi huominen. ❤
Hirmuisesti voimia teille jokaiselle! ♥
Sanattomaksi vetää… Kiitos kommentistasi ♥
Itseänikin alkoi itkettää tämä uutinen, vaikka vieraita toisillemme olemmekin. Itke siis niin paljon, kuin itkettää! Voimia teille kaikille <3
Kiitos Katja ♥
❤ mitä tuohon voi laittaa. Syöpä on myös perheestäni vienyt yhden. Ja aivan liian aikaisin. Ja nyt taas todettu perheessäni. Huomenna isäni menee leikkaukseen. Ei agressiivinen, toivottavasti poistettavissa. Mutta ihan hirveä on tuo syöpä. Joulun odotusta latistaa, silti se JOULU tulee. Isäni on myös maailman positiivisin ihminen, jos sillä on jotain apua. Sinulle ja perheelle voimia ja ristin käteni myös tämän asian puolesta.
Toivottavasti leikkaus meni hyvin. Voimia teillekin! ♥
Positiivisuudesta on todellakin hyötyä.
vahvuutta, sitä se on kun uskaltaa avata sydämensä syvimmät asiat.. itse en ole koskaan syöpään joutunut tutustumaan, toisaalta tiedän mitä on olla sairas, hauras, pelokas ja samalla rohkea.. rohkea ottakseen tuntemattoman vastaan, toivottaa tervetulleeksi elämään.. ainakin hetkeksi, tai pidemmäksi aikaa.. elämä myllerryksessä on kohta jo tuttu tunne.. epätoivo ja epätietoisuus on varmasti kauheampia kuin kipu, ite ainakin kestän kaiken muun mutta en epätietoisuutta.. en ole koskaan ennen kirjoittanut tänne, kerta son ensimmäinenkin, jotenkin vain, vaikeat asiat, koskettavat.. ymmärrän, en ehkä täysin mutta ymmärrän miten elämä tuntuu epäreilulta.. olen ajatellut monesti että alkaisin ite kirjoittamaan blogia, avatakseni johonkin omaakin elämää.. se saattaisi auttaa sisäistämään.. siksi arvostan näitä kirjoituksia, ne on rohkeutta ja aina antaa lohtua myös toisille.. minun kirjoitus taidot ei koskaan riittäisi, kirjoitan niin surumielisiä aina
toivon sydämeen täydeltä voimaa, rukouksia ja rakkautta arkeen, antoi se mitä tahansa eteensä ❤️
Kiitos että nyt kommentoit. Kirjoitit hyvin! Aloita ihmeessä blogi, jos siltä tuntuu. Jokainen kirjoittaa tavallaan eikä se, että kirjoittaa surumielisiä, ole este asialle.
Kiitos ♥
Olette mielessäni <3 Voimia taisteluun!!
Lämmin kiitos ♥
Tsemppiä ja voimia ystäväni <3 Olette mielessäni <3
Kiitos Marika ♥
Paljon voimia sinulle ja perheellesi ❤
Kiitos Kirsi ♥
Voimia teille kaikille! <3 Toisen tunteita ei voi toki tuntea eikä kokemuksia kokea, mutta ymmärrän millaisia tunteita mielessä varmasti nyt poukkoilee, samalla tavalla olen läheisen sairastumisen kohdannut elämässäni.
Kiitos J! ♥
Hirmuisesti voimia!
Kiitos Essi!
Rukous lähti jo ennen kuin sitä pyysitkään. On varmaan inhimillistä ja ymmärrettävää kysyä ”miksi”. Toisaalta se on turhaa. Elämässä tapahtuu niin paljon asioita, joita on vaikea ymmärtää. Joskus asoiden tarkoituksen ymmärtää jälkikäteen, useinmiten ei koskaan. Käytä vain voimasi rakkaasi tukemiseen ja itsestäsi huolehtimiseen. Olette ajatuksissani, voimia teille!
Turhaa tai ei, sitä kysyy kuitenkin hyvin alkupäässä. Olen myös kohdannut järjettömiä menetyksiä elämässäni eikä niihinkään ole vastausta/syytä/tarkoitusta koskaan löytynyt.
Kiitos sinulle!
Voin kuvitella miltä sinusta tuntuu…
Syöpä on tuttu myös meidän perheessä. Vuosia sitten saimme tiedon syövästä, juuri joulun alla.
Nyt kaikki on kuitenkin hyvin.
Mutta tuoreessa muistissa on se ahdistus mikä siitä seurasi. Tuntui kuin olisin seurannut ulkopuolisena maailman menoa, radiosta soi samat tutut kappaleet ja kaikki jatkui niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Ja kuitenkin minun elämässä oli kaikki hetki sitten muuttunut.
Meidän perheessä on ollut myös ikäviä menetyksiä, liian nuorena lähteneitä.
Sen seurauksena olen alkanut uskoa kohtaloon, sen avulla minun on helpompi käsitellä/kestää vaikeita asioita.
Voimia teille❤️
Tunnistan nuo tunteet… Itseäni oksetti some: en voinut lukea Facebookia enkä selata Instagramia. Siellä näki liian selvästi sen, miten muilla elämä jatkui samana arkisena, vailla huolen häivää. Mutta sitten ajattelin, että jokaisella on kuitenkin ne omat murheensa eivätkä ne aina someen välity… Kaikilla meillä on taakkamme.
Juuri tuosta samasta syystä minäkin uskon kohtaloon. Se on auttanut kestämään pahimmat asiat. Mutta näin läheisen kohdalla tuotakin on vaikeampi miettiä.
Kiitos ♥
Voi ei, olen todella pahoillani. Voimia sinulle ja perheellesi <3!
Kiitos ♥
Kyllä, kyyneleet tulivat täälläkin. Kirjoitat kauniisti ja ajattelet kauniisti. Enkeleitä ja voimia teidän koko perheelle täydestä sydämestä ❤️
Kiitos Kaisa ♥
Lämmin halaus ja voimia.
Kiitos ♥
Hei, todellakin ootte rukouksissani. Itse 10 vuotta sitten syövän sairastaneena väitän tietäväni mistä on kyse. Rukoukset kantoivat minua silloin, niin ne kantavat teitäkin nyt❤. Voimia ja siunausta tulevaan!
Kiitos paljon Karita! ♥
Niin sydäntä särkevää :( Olen niin pahoillani , että koette taas kovia :(
Itsellä on täällä 5 .v sisällä kaksi menetystä , saman perheen vanhemmat. Syöpä, se kirottu sairaus , jota tuntuu olevan aina vain enemmän ja enemmän ihmisillä. Toivon teille voimia koettelemuksiin <3 <3 Halaus <3 <3
Kiitokset sulle Niina ♥
Voimia, voimia, kyyneleitäkin. Itse itken ja kaipaan isääni, joka sairasti alkukesän syöpää.
Kiitos! Ja osanottoni suruusi…
Rakas Satu. Rukoilen puolestanne. Taivaan Isän siunausta sinulle ja perheellesi.
Lämmin kiitos ♥
Voimia ja lämpimiä ajatuksia sinne! ❤️
Kiitos Hanna ♥
Kyyneleet saavat vuotaa niin kauan kuin niitä riittää.. Liitän rukouksiini sinut ja perheesi.. Niin monta meistä on joutunut luopumaan läheisitämme syövän vuoksi. Satu, muistan ylöspäin, ettet kuuluisi tähän joukkoon.. Valoisaa vuodenjatkoa ja kaikkea hyvää <3
Kiitos Saija kauniista sanoistasi ♥
Voimia <3
Kiitos Jenni ♥
Voimia ja halauksia, Satu sinulle <3
Äitini kohta 22v sitte syövälle menettäneenä voin tuntea tuskasi <3
Äitini oli 47v eli samanikänen ko mie nyt ja ite olin tuolloin 25v..liian varhain siis.
Terveet paperit sai välillä kunnes se vei sitte.
Kiitän sitä, että nykylääketiede on menny hurjasti etteenpäin ja hoidot tehoaa paremmin ko ennen <3 koska rakas ystäväni kamppailee tällä hetkellä jo toistamiseen tuon perkeleen kans.
Jaksamista ja voimia todella paljon <3 <3 <3
T. MeänSatu
Kiitos paljon ihana kaimaseni ♥. Mukava kuulla sinusta pitkästä aikaa!
Itketti niin tämä kommenttisi. Muistan, että olet aiemminkin kertonut äitisi menetyksestä :(. Aivan liian aikaisin äitisi menetit, mutta tuskin olemme koskaan valmiita jotain niin rakasta kuin äitimme menettämään ♥.
Paljon voimia sinnekin ja lämmin halaus ♥
Tämä postauksesi ja sinä olet ollut mielessäni monta kertaa. En onnistunut jättämään puhelimella kommenttia, mutta onneksi viimeinkin tänään se onnistuu.
Olen todella pahoillani ja toivon sinulle ja läheisillesi sydämestäni voimia tälle raskaalle ajalle.
Voi kiitos Sinä; sekä sanoistasi että ajatuksistasi <3.