Ihana piilea meillekin!

 

Ihastuin viime vuonna erääseen viherkasviin ja se on tullut aina välillä siitä lähtien mieleeni. Aluksi en tiennyt yhtään, mikä viherkasvin nimi on, mutta pienen nettipenkomisen jälkeen sekin selvisi. Kyseessä on piilea; tarkalleen ottaen kilpipiilea:

Kilpipiileassa minua ihastuttaa sen kivan rento ulkomuoto pyöreine lehtineen. Se on lukemani mukaan myös helppohoitoinen (onko tosiaan näin?); iso peukku siitäkin! Jotenkin tosi valloittava tapaus vai mitä?

Nyt onkin enää yksi tehtävä: löytää piilea jostain tämän alueen kukkakaupasta! Näitä on kuulemma tosi vaikea löytää ja siltä alkaa tuntumaankin… Löytyykö sinun kodistasi kilpipiilea?

Täällä aloitellaan pikkuhiljaa viikonlopun viettoa. Teen tässä viimeiset jutut alta pois, jotta voin viikonloppuna vapailla! Muistatteko, kun tammikuussa kerroin koukuttumisestani Syke-sarjaan? Aloitin silloin katsomalla koko neljännen tuotantokauden jaksot yhden viikonlopun aikana ja sen jälkeen ostin itselleni ensimmäiset kolme tuotantokautta. Nyt olen katsomassa kolmannen kauden jaksoja. Sarja on niin huippu, että Emmerdale on jäänyt aivan täysin toiseksi ja minulla onkin kova kiriminen sen suhteen, sillä kolmen viikon jaksot (30 jaksoa!) on katsomatta… Kurkkasin Katsomoon, että pian saa alkaa niitä katsomaan, sillä vanhimmat poistuvat sieltä jo viikon kuluttua. Jotenkin nyt vain huvittaa katsoa Sykettä koko ajan! Enää kahdeksan jaksoa jäljellä ja säästelen niitä kuin karkkipussin parhaimpia karkkeja. Kun olen nuo viimeiset jaksot katsonut, täytyy ehkä aloittaa alusta ;D.

(Photos By Lisette.)

Comments

  1. 10.2.2017 / 16:38

    Mä ostin juuri viime viikolla meille Sundin puutarhalta! :) Eli jos ei lähempää löydy niin tervetuloa naapurikaupunkiin kyläilemään ;)

  2. 10.2.2017 / 17:35

    Oh jes, mä olen juuri etsiskellyt tätä kasvia! Kaverin nurkassa oli tällainen, mutta hän ei osannut sanoa, minkä niminen kasvi on. Nytpä tiedän – ja voin selvittää, mikä kasvin nimi on saksaksi ja saako niitä täältä Kölnsitä :)

  3. suvi
    11.2.2017 / 06:10

    Heh, pakko kommentoida tuota emmerdalea.. Viime syksynä itellä tuli monen viikon tauko sen kattomiseen, mutta tallensin joka jakson, niin meinasi kuule ressi iskeä niitten kattomisen kans! :D

    • 12.2.2017 / 11:20

      Voi miten nauratti tämä! :D Mutta tiedän kyllä tunteen paremmin kuin hyvin! Kaikesta mekin ressiä revitään! :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.