Ilman huono äiti -fiiliksiä ei äitiydestä selviä. Sitä on turha yrittääkään. Mutta kun ne osuvat kohdalle, ei se kivaltakaan tunnu.
Tämä varmasti kuuluu tähän ikään, joku kausi? Nimittäin poika vaatii lähes kaikkeen äitiä, usein todella sydäntäsärkevällä itkulla höystettynä. Vähän väliä kuuluu äiti laittaa lastenohjelmia (hakee kaukosäätimen isänsä kädestä minulle), äiti syliin (pyrkii syliin, kun tietää, että isänsä vie iltapesujen kautta nukkumaan)… Nukkumaan käydessä hirveä itku, sillä mies tapaa hoitaa pojan yöunille viemisen, jotta itse voin tehdä vielä töitä eikä minun tarvitse nukutushommien jälkeen enää niitä aloittaa ja kukkua niiden parissa iltayhteentoista!
Yhtäkkiä kuin salamaniskusta hän on alkanut vaatimaan minua kaikkeen (tuo nukutustouhu nyt uusimpana viime viikolta). Toissailtana en mennyt makuuhuoneeseen, vaikka kuulin hänen itkevän, vaan tein töitä. Ajattelin, että hän ei mitenkään vahingoitu, sillä on isänsä kanssa eikä häntä ole hylätty. Eilen illalla en enää kyennyt samaan. Alle viiden minuutin kuluttua luovutin ja menin makuuhuoneeseen: pojan itku loppui saapuessani kuin seinään, mutta siellä hän vielä nyyhkytti ja sanoi äiti paapii siinä, näyttäen meidän sänkyämme. Otin hänet syliini ja halasin ja kerroin, kuinka maailman rakkain hän minulle ja isälleen on. Niin onnellisena painoi pieni päänsä tyynyyn ja alkoi laulamaan kanssani unilaulua. Olen jo yli vuoden verran laulanut aina päivä- tai yöunille mennessämme aa tuuti lasta, kissa tuli vastaan, kissa se hyppäsi kiikun laidalle, tuuditteli lasta. En tiedä ehkä mitään suloisempaa kuin pienen poikani laulamassa mukana pienin muunnoksin: Aa tuuti lastaan, kissa tuli vastaan, kissa se hyppäsi kiikun laidalle, tuuditteli lastaan. :D ♥
Tuon jälkeen laulamme vielä Sininen uni, yhdessä tottakai. Poika muistaa välillä sanat paremmin kuin äiti, hahah! Laulun jälkeen olen ihan hiljaa ja makoilen sängylläni (jos homma venyy, katson tabletilta Emmerdaleja…). Jos hän pomppii sängyssään tai seisoo, sanon nyt M paapitaan ja se yleensä riittää.
Huomasin, että jollain tavalla molemmista tavoista tuli sellainen paska äiti -fiilis. Siitä, kun en mennyt ja hän itkien huusi äiti tulee. Olipa välillä kuulemma jatkanut lausetta sanoen äiti tulee auttamaan M:a. Ja siitä, kun hän joutui käymään pahalla mielellä nukkumaan. Eilen taas siitä, kun tein tyhmän epäjohdonmukaisesti. Annoin vallan lapselle ja hypin hänen pillinsä mukaan. Mutta onko tämä sittenkään sitä; jos tämä onkin jokin kausi, kun vain tarvitsee minua jotenkin erityisen paljon? Onko teillä vastaavia kokemuksia? Kääntyvätkö osat joskus toisinpäin, että äidin sijaan kelpaa vain isi? Kaveripiirin kokemusten perusteella voisin sanoa, että tytöille tulee isäkausia ja pojille äitikausia (en siis yleistä, vaan totean asian olevan näin oman kaveripiirini kohdalla). Ajattelin, että jotenkin niin kohtalon ivaa tämä: olen viikonloppuna lähdössä ystävieni kanssa iltaa viettämäään: ensimmäistä kertaa lähes kolmeen vuoteen ja pojalle iskee tällainen kausi juuri nyt… Ei ainakaan paska äiti -fiiliksiäni vähennä! Halusin tässä myös kysyä, että millaisia kokemuksia teillä on tämän asian tiimoilta koettu?
Kuulostaa niin tutulta :) tosin meillä tytöt ja kyllä heillä on juurikin vain noita ”äitikausia” ollut….liian paljon kai on tullut oltua kotona, kun eilen 5-vuotiaskaan ei olisi päästänyt mamia hammaslääkäriin ;)
Ihanan lohdullista kuultavaa! ♥
Mua jännittää ensi lauantai (ja siihen liittyvä poissaoloni) jo nyt…
Meillä poika 2v ja melkoinen ”isikausi” menossa :) Siskoni totesi, että kannattaa nauttia tilanteesta niin kauan kuin se kestää.
Muistin tästä kommentistasi, että pojallakin oli jonkinmoinen isäkausi parisen kuukautta takaperin, mutta se oli kyllä todella lievä tähän äitikauteen verrattuna! Siinä lähinnä aamuisin herättyään päästi pienen itkun, kun muisti, että isi on töissä eikä kotona.
Kyllähän tässä on tuntenut olevansa jokseenkin ”tarpeeton” kun 2v5kk on niiiin isin tyttö. Vain isi kelpais jos neiti saisi päättää. Tähän yhdistettynä raskausväsymys ja lapsen uhmaikä, niin välillä tuntuu vain että voisinpa haihtua johonkin pois. Nyt on ollut muutama viikko jo helpompaa taas, äitikin kelpaa jopa välillä..
Voi, sympatiani!
Ja samaan syssyyn onnittelut tulevasta perheenjäsenestä! Saanko udella, milloin hänen on laskettu syntyvän? :)
Elokuun puolessa välissä on poeka tulossa, tai pitäisi olla, mutta jos on kuten isosiskonsa, niin saadaan vielä kaksi viikkoa odotella ja sittenkin näyttää puukkoa ennen kuin pieni on ulkona mahasta…
Tämä on vähän tällainen yllätys-joululahja, jouluviikolla alkoi oksettamaan eikä ruoka maistunut, ajattelin että mikäs mahatauti se on just jouluksi tulossa, mutta sitäpä kestikin sitten seuraavat 16 viikkoa..
Vai semmosta! No sepä oli vallan ihana joululahja :) ♥
Meillä on molemmat lapset olleet ihan hirmuisia äiti-faneja. Kyllähän se voimia ja hermojakin kysyi ja on kysynyt, ovat edelleenkin äiti-faneja, ja minulle he tulevat kaikki huolensakin, ilonsa ja uutisensakin ekana kertomaan. <3 (Meillä on siis jo kouluikäiset lapset.)
Mietin silloin vuosia sitten ihan samoja asioita, että ollako vai eikö olla lähellä, miten paljon, "pakottaako" miten paljon isin kanssa olemaan, mutta näin jälkikäteen ajateltuna onneksi annoin aikaa ja olin vierellä niin paljon kuin mahdollista. <3 Toki joskus piti kyllä höykyttää isiä hommiin, koska oli vaikea repeytyä kahden lapsen tarpeisiin yhtäaikaa, (teillä on yksi lapsi, muistanko oikei, läsnäolo onnistuu paremmin. :) )
Uskoisin, että tällä äidin läheisyystarpeella on varmasti jokin isompi tarkoitus, kun lapsi haluaa juurikin sinut lähelleen. - Tuli mieleen, että onkohan poikasi erityisherkkä? Tätä näkökulmaa nimittäin harva kasvatusopas tuo esille. Toisen vanhemman haluaminen vierelle ja apuun ajatellaan helposti lapsen vallankäytöksi ja pompotukseksi, mitä se ei välttämättä olekaan. Ehkä lapsi jotenkin kokee äidin, sinun lähellä sellaista turvaa ja oloa tai jotain, jota hän juuri nyt tarvitsee tässä elämän- ja kasvunvaiheessa ja jota isi ei suloisuudelle pysty "antamaan" mutta isi on tärkeä muissa tehtävissä, vielä. <3 Nämä ovat aika mielenkiintoisia ja merkillisiä asioita, jotka vievät eteenpäin. <3
Ihana tämä kommenttisi, Soili, kiitos ♥.
Muistit oikein, että meillä on vain yksi lapsi. En ole miettinyt tuota erityisherkkyyttä, mutta hyvin mahdollista, sillä itsellänikin niitä piirteitä on! Hän on muissakin asioissa (tietysti hieman asioista riippuen) yleisesti aika herkkä ja sellainen varovainen pieni ♥.
Tänäänkin minä vien hänet nukkumaan, sydän ei kestä kuunnella sitä itkua, kun ei ole pakko. Haluan, että hän voi käydä hyvillä mielin yöunilleen. Ja totta, isi on äärimmäisen tärkeä muissa tehtävissä. Juuri tällä hetkellä ajelevat olohuoneessa autoilla riemunkiljahdusten saattelemina :D ♥.
Meillä isi on se joka nyt kelpaa. Isiä kysellään aamulla ensimmäisenä kun on lähtenyt jo töihin kun herätään. Kieltämättä tuntuu olo joskus syrjäytetyltä… Ihana tuo laulu. Meillä samanlaiset nukahtamisrituaalit paitsi ei lauleta (=huono äiti) ja juodaan maitopullo ja lausutaan yhdessä iltarukous.
Miten teidän kuivaksiopettelu sujuu? Meillä ei oikein mitenkään, helteitä olen odotellut että pääsisi olemaan ilman vaippaa.
Muistin näistä kommenteistanne, että M:llakin oli isäkausi, mutta se oli hirmuisen lievä. Oli just tuota isän kyselemistä aamusta alkaen, mutta ei juuri muuta.
Ei suju oikein mitenkään täälläkään, kesää odotellaan :D. Mutta oikeasti en stressaa tuosta pätkääkään: oppii tänä kesänä tai sitten sitä seuraavana!
Samastun niin tuohon tunteeseesi! Meillä toukokuussa 2 v täyttänyt neiti ja äiti-vaihe on kokonaisvaltainen! Välillä en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, eteenkin kun mies vie nukkumaan. Meillä helpotti pari päivää sitten hiukan ja kas -poskihamnas läpi! Äiti vaihe kyllä päällä, mutta se raastavin iltaitku hiukan miedompi. Siis iltaitku kun isä vie unille. Eilen ja tänään sujui oikein mallikkaasti. Tätä ennen monta itkuista iltaa. Tosin, täälläkin saattaa raskaushormoonit herkistää äitiä, vaikka äsken vasta plussatestin teinkin :).
Tsemppiä ja voimia. En myöskään ole pystynyt olemaan aina johdonmukainen ja myönnän puuttuneeni mieheni nukutuksiin. Meidän huushollissa siitä on eniten kärsinyt isä. Ja mielestäni se, että tytöllä on turvallinen olo on mieheni kokemusta tärkeämpi :D
Minä olen nyt laittanut pojan yöunille ihan suosiolla… Saapa nähdä, onko tilanne eri lauantaina, kun en ole kotona. Että osaako poika silloinkin vaatia äitiä. Senpä näkee sitten!
Nauratti tuo viimeinen lauseesi :D. Mutta niinhän se on eikä meillä mieskään halua poikaa itkettää. Sinä iltana, kun menin makuuhuoneeseen, sanoin ovella ”en pysty kuuntelemaan tuota itkua” ja mies käveli jo vastaan sanoen ”en minäkään” eli hän oli ihan valmis antamaan homman mulle :D.
Lämpimästi onnea vauvasta! :)