Kolmeviikkoinen

 

Tänään oma kullannuppumme täyttää jo kolme viikkoa. Ei oltaisi kyllä etukäteen osattu arvata, missä näitä kolmen viikon synttäreitä vietämme… Niin onnellisissa ja hyvissä merkeissä alkanut vauvaperhe-elämämme alkoi toissapäivänä saamaan erilaisia käänteitä ja eilen tilanne paheni. Rakas pieni poikamme on sairas ja tilanne on se, että olemme vauvan kanssa lastenosastolla. Aivan mahtavan lastenlääkärin sanoin tilanne on vakava, mutta ei hengenvaarallinen, koska toimme vauvan hoitoon ajoissa. Varmasti siellä mietitte, mistä on kyse, mutta vielä en osaa varmoja vastauksia antaa. Odottelemme parhaillaan tämänaamuisten verikokeiden valmistumista, jotta näemme, mihin suuntaan tilanne on yön aikana kehittynyt. Ne kertovat, hoidammeko oikeaa asiaa ja oikeilla lääkkeillä. Vauva on ollut tipassa eilisestä alkuillasta lähtien, voi tuota pientä kanyylikättä, jota äiti ei voi sydän vihlomatta katsoa <3. Monenlaista piuhaa menee siellä täällä, mutta onneksi olemme täällä hyvässä hoidossa.

Vaivat alkoivat masuväänteillä muuttuen eilen ripuliksi ja toissayön aikana nousi myös kuume. Lastenlääkärin mukaan todennäköistä on, että vauvan verenkierrossa jyllää jokin bakteeri, joka on mahdollisesti peruja syntymähetkiltä. Jos tuo bakteeri verenkierrossa on sairauden aiheuttaja, alkuperää tuskin koskaan saamme selville. Se on voinut päätyä vauvan verenkiertoon limakalvojen kautta mistä vain ja keneltä vain, hengittämämme ilmakin on täynnä bakteereja. Tuo alkuperä ei mielestäni olekaan olennaista; tärkeintä on löytää oireiden aiheuttaja ja hoitaa lapsi sitä kautta terveeksi.

Ylläoleva kuva on otettu synnytysosastolta, mutta sama pupunen vahtii pienen unta täällä lastenosastonkin sängyssä <3. Eilen tuo pieni rakas vain nukkui, oli niin sairas :'(. Aamuyöllä alkoi kuitenkin olla jo parantumisen merkkejä havaittavissa (kiitos suonensisäisen lääkehoidon): alkoi itkeä nälkäänsä ja jaksoi olla rinnallakin nukahtamatta huomattavasti pidempään kuin eilen. Vauva on tänä aamuna jaksanut valvoakin jo eri tavalla ja suloisia hymyjäkin on nähty entiseen tapaan. Ja voi miten onnelliseksi tekikään äitinsä pienillä rintaraivareilla <3. En olisi muutama päivä sitten uskonut, että tulen vielä joskus kaipaamaan sitä armotonta häsväystä: tuhinaa, röhkinää, pään heiluttelua, nyrkittämistä, potkimista, rinnan venytystä, maiskutusta ja nenän nyrpistelyä. Puhumattakaan komeasta itkuäänestä, joka pääsee irti jos nuo edelliset toimenpiteet eivät tehoa :).

En olisi kyllä uskonut, että joudun jo näin pian olla sydän aivan sykkyrällä tuon pieneni vuoksi. Ja miten eilen kaipasinkaan raskausaikaa, jolloin vauva oli turvassa sisälläni, sydämeni alla <3. Mutta kyllä täällä on taas saanut kokea sen, miten suuri ja lohdullinen vaikutus äidin sylillä on. Voi valtavuus sitä katsetta, jonka osakseni saan, kun nostan hänet syliini kamalien verikokeidenottojen jälkeen. Se katse porautuu niin syvälle eikä sitä unohda koskaan <3. Onnekkaasti meillä äideillä on myöskin nuo maagiset maitomaatit, jotka auttavat kaikkeen, ihan kaikkeen.