Pientä vessaremppaa

 

Viime aikoina on alkanut enemmän ja enemmän häiritsemään meidän isomman vessan taso. Joka kerta kun sitä pesee ja oikeastaan muutenkin aika lailla päivittäin se pistää silmään. Nimittäin siihen on näiden vajaan neljän vuoden aikana ilmestynyt joitain tummanharmaita läiskiä ja niitä on siellä täällä, eniten kuitenkin paikoissa, joissa taso on kovimmalla kulutuksella: altaan lähellä. En ole varma, mutta luulen, että läiskät ovat pikkuhiljaa ilmestyneet puhdistusaineen käytöstä (?). Ne on ärsyttävän näköisiä ja eilenkin kun vessan pesin, tuntui ettei taso tule ollenkaan puhtaaksi läikkien vuoksi. Yritin ottaa kuvaa tasosta, mutta en onnistunut saamaan ongelmakohtia näkyviin valaistuksen vuoksi. Kovin selvästi niitä ei huomaa, vieraat tuskin kiinnittävät huomiota, mutta itseäni se on häirinnyt jo pitkään ja sehän yleensä riittää…

051

051-crop

Olen tässä mietiskellyt uutta tasoa, millainen se voisi olla – olisiko teillä ehdottaa jotain? Tämänhetkinen taso on mattavalkoinen ja sellaista ei ainakaan enää ole tulossa. Itse olen nyt kallistumassa kiiltävän valkoisen puoleen; hain eilen vähän mallipaloja ja kiiltävänä valkoinen sävy olisi myös kirkkaamman valkoinen.

Olen samalla pyöritellyt mielessäni isompaakin vessan muutosta, mutta huom!, sitä ei tulla toteuttamaan vielä, ehkä sitten joskus tulevaisuudessa… Nämä on näitä haaveiluasteella olevia juttuja, joita miettii aina silloin tällöin kun on aikaa :). Haaveilen nimittäin sellaisesta, että maalaisimme jonain päivänä vessan taustaseinän mustaksi ja kiinnittäisimme mustan seinän vasempaan reunaan (tason kohdalle) pienehkön valkoisen hyllyn, jonka tasot olisivat puiset. Saisin tasoille säilöön kaikkea kaunista päivittäin tarvitsemaani… Samalla menisi varmaankin kattovalaisinkin vaihtoon ja… Haaveilu on mukavaa!

Kivaa lauantaita teille! Minä jatkan vielä hetken tämän pienen pintaremontin suunnittelua (johon sisältyy myös aula, mutta siitä myöhemmin) ja sitten alan etsiskelemään kivoja smoothiereseptejä!

 

Comments

  1. -päivi-
    15.3.2014 / 13:29

    Oletko kokeillut ihmesientä?
    Minä sain sillä pois tahrat. Mutta, nyt kuitenkin pikku wc remppa alkamassa. Ikeasta haettiin juuri kalusteet ja mustaharmaa tapetin tilaukseen k-raudasta. Nyt pieni huili hetki ja sit wc:n tyhjennykseen. Meille tulee valkeat kalusteet, vaaleanharmaat maaliseinät, lattia ja välitilat ovat harmaata laattaa. Ihania pieniä juttuja, mutta vaikka kuinka pientä tekee tonnin saa menemään hyvin. Lamput ja muut kuten wcpaperiteline, pyyhekoukut ja hana vielä harkinnassa, ei vaan osaa päättää ja haluan vähän blingblingiä, on nimittäin naisten wc:stä kysymys.
    Ihanaa haaveilua ja suunnittelua!

    • 16.3.2014 / 11:29

      Ei auta sekään, tuntuu että nuo tahrat on niin syvälle imeytyneitä että taso täytyisi jotenkin hioa ennen kuin ne katoaisivat :).
      Kuulostaa kivalta teidän remppasuunnitelmat! Ei muuta kuin intoa remppaan! :)

  2. Tirppana
    15.3.2014 / 22:22

    Mitä materiaalia tuo nykyinen taso on? Jos laminaattia, niin sitähän ei ainakaan saisi puhdistaa saippuapohjaisilla tuotteilla, niistä jää helposti jälkiä.
    Oletko ajatellut, että voisi laittaa mattapintaisen tason, mutta lasilevyn sen päälle?
    Meillä on keittiökaappien ovet kiiltäväpintaiset valkoiset. Yllättävän vähän niissä näkyy sormenjäljet tai lika, ja jos jotakin tulee, niin lähtee kyllä hyvin pyyhkimällä pois. Pelkäsin aluksi, että niistä heijastuu liikaakin (ja kyllähän niistä voi olkkarin telkkua katsoa peilikuvana, jos ei ehdi kääntymään :D ), mutta eipä ole häirinnyt :)

    • 16.3.2014 / 11:34

      Laminaattia on joo. Olen tuota lasitasoakin miettinyt, mutta tuntuu että menee sitten vähän kikkailuksi. Että sama valita suoraan kiiltäväpintainen taso, on helpompi vessassa pitää puhtaana kuin tuo mattapinta :). Kiiltävä pinta on tosiaan helppo pitää puhtaana, niin on kyllä mattakin, mutta ei tuo vessan taso jostain syystä…

  3. susaanna
    16.3.2014 / 22:51

    Hei tuli sellainen omituinen ajatus, että hyvältä (ja makeelta) saattaisi näyttää jokin keltakultainen tai jopa vihreä kiillotettu graniitti..! Tietty pitäisi sitten hakea jotain samaa sävyä esmes tauluun tai peiliin tai pyyhkeisiin. Ja sellaisena mahd. kapeena/ohuena graniittilevynä

    • 17.3.2014 / 08:30

      Oho, olipas villi idea! Ehkä mulle jopa liian villi ;). Mutta kiva että kerroit tämän, mukava miettiä erilaisia vaihtoehtoja, joita ei itse ehkä hoksaisi ajatellakaan!

  4. Henna
    21.1.2018 / 13:58

    Hei, etsin juuri eteiseeni todella kapeaa valkoista lipastoa ja sitten kuvahaulla päädyin sivuillesi. Kauniita kuvia sinulla! ja juuri tuollainen etsimäni valkoinen lipasto eteisessä. saanko kysyä mistä se on? kiitos kovin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.